Lumoava vanamo, pohjoisten metsien aarre

Kuva/picture: Satu

 
Tuoksut vanamon ja varjot veen;

niistä sydämeni laulun teen. 
- Eino Leino

 Hauraan kaunis hentoinen vanamo kukkii pitkään keskikesän kieppeillä, kesä-heinäkuussa. Metsät ovat monin paikoin nyt pieniä vaaleanpunervavalkeita keijukukkamättäitä täynnä.

 Tiesitkö, että kauniin hento vanamo (Linnaea borealis) on ainavihanta varpu? Kukkavarren vaaleanpunertavat kellomaiset kukat tuoksuvat varsinkin yöaikaan ja sulotuoksu muistuttaa lehdokin tai syreenin tuoksua. Jos löydät runsaasti kukkivan vanamometsän, riennä hämyisänä kesäyönä haistelemaan metsän taikaa! Tuoksun avulla myös pölyttävät hyönteiset huomaavat vanamon. Hauraan hentoisen kukkavarren päässä nuokkuvat kellomaiset teriöt suojaavat siitepölyä sateelta. 

Vanamon hentoinen ja hauras kukkavarsi nousee noin viiden sentin korkeuteen, mutta uskoisitko, että vanamon pituus voi olla jopa yli metrin? Poikkeuksellisesti tosin on löydetty jopa yli 10 m pituisia yksilöitä! Alla oleva kasviokuva havainnollista asiaa, pitkästä suikertavasta varresta voi nousta useita kukkavarsia. Varsi vain on monesti hautautunut pehmoiseen sammalikkoon ja metsänpohjaan, näkymättömiin. 

Vanamoa kutsutaan pohjoisten metsien aarteeksi. Se viihtyy mieluiten kylmän ilmanalan luonnontilaisissa kuusimetsissä, varjoisissa paikoissa, metsänpohjan sammalikossa. Runsaimmillaan sitä tapaa satavuotiaassa metsässä.  1900-luvun puolivälissä vanamo oli Suomen kahdenkymmenen yleisimmän kasvin joukkossa, mutta lajin määrä on 2000-luvun alkuun mennessä pudonnut puoleen. Tämä johtuu vanhojen metsien katoamisesta.
 
"Vanhojen metsien vakaaseen ilmastoon sopeutuneelle kasville lähes kaikenlaiset mullistukset ja häiriöt ovat kohtalokkaita. Kulot, hakkuut, metsien pirstominen, maanpinnan käsittely, lannoitus ja muu ihmistoiminta hävittävät sen usein miltei olemattomiin. Vanamo kuitenkin säilyy jopa heinittyneillä metsänuudistusaloilla niukkoina rippeinä kivien ja kantojen koloissa, odotellen sitkeästi suotuisampien olosuhteiden koettavan." - Luontoportti, Vanamo

Vanamon tuoksuisin terveisin Satu

Kuvalähde/picture:  http://fi.wikipedia.org/wiki/Tiedosto:Illustration_Linnaea_borealis0.jpg

Katso myös:

Luontoportti- Vanamo
Wikipedia- Vanamo

*

Vielä Eino Leinon kaunis Nocturne runo kokonaisuudessaan: 

Ruislinnun laulu korvissani

tähkäpäiden päällä täysi kuu;

kesä-yön on onni omanani,

kaskisavuun laaksot verhouu.

En ma iloitse, en sure, huokaa;

mutta metsän tummuus mulle tuokaa,

puunto pilven, johon päivä hukkuu,

siinto vaaran tuulisen, mi nukkuu,

tuoksut vanamon ja varjot veen;

niistä sydämeni laulun teen.

Sulle laulan neiti, kesäheinä,

sydämeni suuri hiljaisuus - 

~ Eino Leino

Nocturne - translated by Aina Swan Cutler

I hear the evening cornbird calling.

Moonlight floods the fields of tasseled grain.

Wood smoke, drifting veils the distant valleys.

Summer evening's joy is here for me.

I'm not happy yet no sorrow shakes me,

but the dark woods stillness I would welcome.

Rosy clouds through which the day is falling,

sleepy breezes from the blue gray mountains,

shodows on the water, meadow flowers...

out of these my heart's own song I'll make!

I will sing it, summer hay-sweet maiden,

sing to you my deep serenity,

my own faith that sounds a swelling music,

oak-leaf garland ever fresh and green.

I'll no longer chase the will-o-wisp.

Happiness is here in my own keeping.

Day by day, life's circle narrows, closes.

Time stands still now ... weather cocks all sleeping.

Here before me lies a shadowy way

leading to a strange, an unknown place.

~ Eino Leino

Kuva/picture: Satu

Kuva/picture: Satu

Kuva/picture: Satu

Kuva/picture: Satu

 Kuva/picture: Satu

 Kuva/picture: Satu

Syksy.

Luonto on kääriytynyt syksyn harmauteen kuin villaviittaan, vaeltelevaan usvaan, vesitihkuun ja alhaalla roikkuviin harmaisiin pumpulipilviin. Yöllä herätessäni katsoin ikkunasta usvapeittosessa nuokkuvaa kaupunkia. Katuvalot hehkuivat yliluonnollisen pehmeästi sumuharson takana kuin niiden ympärillä olisi ollut hento aura. Aivan äskettäin huomasin, että rakkaat äänekkäät kesänaapurimme pääskyset ovat jo lähteneet vaaralliselle matkalleen Afrikan lämpöön. Enää vain muutama lintu laulaa silloin tällöin, elämä piiloutuu. Luonto hiljentyy odottamaan ruskan hurmaa ja kieppuvien lehtien värikylläisyyttä, sen jälkeen talvea ja värisyttävää ensilunta. On aika kaivaa esille lämpimät villahuivit, villasukat (ehkä jo lapasetkin), viltit ja kynttilät, ihastella elokuun kuuta ja tähtitaivaita, juoda paljon lämmintä ja muistaa levätä. Itse ajattelin joku kaunis ilta valmistaa kuivattamistani kasveista höyryävän jalkakylvyn, viedä sen ulos luontoon, kääriytyä vällyihin ja meditatiivisesti rentoutua hetkeen pysähtyen. Myös kivat hetket yhdessä ja lämpimät halaukset lämmittävät niin hirmuisen suloisesti sielua myöten.

Jostain syystä tuntuu, että syksy herättää minut eloon. Sen rappeutuva hekuma, luonnon murretut kuitenkin lämpimät sävyt, värimeriä varistavat puut, muuttolintujen aurat, sateiset päivät. Auringon valokin näyttää erilaiselta, hehkuvammalta ja kultaisemmalta yhä paljaammaksi muuttuvan luonnon ja taivasta heijastavien vesilätäköiden yllä. Itseluodun tunnelman, pehmeyden, lämmön ja estetiikan tärkeys korostuu. Syvältä sisimmästä nousee viehtymys sytytellä hämyvaloja ja mitä kiehtovimmassa hämärähyssyssä kotoisasti touhuamalla silitellä sisäinen kotikissa kehräämään. Syysvimman vallassa tekee mieli leipoa murusille ja tuliaisiksi huumavalle tuoksuvia mausteisia herkkuja, piirrellä inspiroivan musiikin kera, käydä pehmeisiin villahuiveihin sonnustautuneena syyskävelyillä tai kääriytyä nenänpäätä myöten täkkien alle lukemaan mielenkiintoisia kirjoja, joita tulee kerättyä kirjastoretkiltä pinottain... Kanelia ja muita eksoottisia mausteita eksyy ihan itsestään aamuisiin marjapirtelöihin. Ja miten ihanan tervetulleilta tuntuvat kuuman kesän jälkeen viileät huoneet. On kuin vuoteni alkaisi elokuusta. Joitain ihmeellisiä energioita keskittyy tähän kesän ja syksyn murroskohtaan- luovuus herää ja innostus tuntuu säteilevän jokaisesta pienimmästäkin solustani. Se on ihmeellistä, kuin itsensä hukattuaan syntyisi omaksi itsekseen.

Myöhään illalla kävimme murusen kera luontopolulla kävelemässä. Aurinko oli laskemassa ja sen punaiset säteet valaisivat taivaalle kurkoittavat puiden latvustot. Auringon nousun ja laskun hetkinä kaikki näyttää taianomaiselta. Värit syttyvät hohtamaan ja oli pysähdyttävä vain ahmimaan ympäröivän metsän kauneutta: Jäkälän vaaleutta, kallioiden harmautta, puiden kaarnan moninaisia ruskeita, valkeita, kellertäviä ja mustia sävyjä, kivien päällä kasvavan sammalen kirkkaan vaaleaa ja varpujen tummaa vihreyttä. Metsä oli kuin tiheästi rönsyilevä mahtipontinen holvi, siellä täällä ruskapuita, siellä täällä ilmassa kieppuvia keltaisia lehtiä. Metsän sielukkaista ja kylläisistä väreistä tuli elävästi mieleen viime viikonloppu syrjäisen järven rannalla, kun ystäväporukalla värjäsimme kasveilla hehkua sukkalankoihin, mesiangervolla, suopursulla, kanervilla, lupiinilla, tuomenmarjoilla...

Mutta se onkin jo aivan toinen tarina.

*

Sain tällaisen ihanan kiertoviestin eilen. Minusta viisaita, kauniita ja tärkeitä sanoja, joiden äärelle on hyvä hetkeksi pysähtyä.

Syystoive tuulen mukaan kulkemaan:

Olkoon rauha kanssasi.
Luota, että olet juuri siellä, missä sinun täytyykin olla.
Älä unohda loputtomia mahdollisuuksia, jotka syntyvät
luottamuksesta itseesi ja toisiin.
Käytä lahjojasi, jotka olet saanut ja anna eteenpäin rakkautta,
jota Sinulle on annettu.
Ole tyytyväinen itseesi juuri sellaisena kuin olet.

Olet kaunis. Olet tärkeä. Olet säteilevä.
Anna tämän tiedon tallentua kaikkiin soluihisi
ja anna sielullesi vapaus laulaa, tanssia ja rakastaa.

Värikylläisiä ja hehkuvia syyspäiviä toivotellen

Satu

 Kuva/picture: Satu