“Forget about perfect lenses, accurate viewfinders and electronic shutters. In fact, forget about the cameras you are used to and discover the world of pinhole cameras. A world of creative freedom, imagination and experimentation which alters our view of reality. You simply won't find a more natural and more magical way to take photographs.”
- David Balihar
Olen jo kauan haaveillut neulanreikäkameralla kuvaamisesta ja kuvien teettämisestä pimiössä. Eräänä talvisena kävelypäivänä piipahdin Galleria Harmoniaan, jossa oli tietämättäni neulanreikävalokuvanäyttely. Innostuin kovasti ja pidin sitä merkkinä siitä, että nyt on aika aloittaa tämä harrastus, josta kauan haaveilin. Ilmoittauduin heti ensimmäiselle Kansalaisopiston kurssille. Nyt olen ottanut kaksi ensimmäistä kuvaa ja olen niistä kovin onnellinen.
David Balihar kuvaa kauniisti neulanreikäkuvausta ja hänen sanansa kertovat, miksi tämä valokuvauksen ikivanha tapa kiehtoo minua. Kuvissa on taianomainen hiljainen hetki, jossa ajan pysähtyminen on vahvasti läsnä. Ihmisvilinästä ei välttämättä tallennu ainuttakaan ihmistä kuvaan, vain tyhjä kaupunki. Joku näkyy aavemaisena hahmona, vain vilahduksena kadun kulman iäisyydessä.
Kuvaaminen on leikkiä luonnon kanssa ja kuvan onnistuminen on monen asian summa. Parhaan kuvan oppii ottamaan vain kokeilemalla ja senkin jälkeen voi epäonnistua useita kertoja. Kiehtovinta onkin, kuinka epäonnistunut kuva voikin olla kaunein otos, jonka olet koskaan saanut. Näin kävi ensimmäisten kuvieni kanssa. Otin kuvat pilvisenä päivänä ja katsoin taulukosta valottumisajaksi noin 15 minuuttia. Kesken kaiken pilvet repesivät ja kuvat ylivalottuivat pahasti. Luulin jo kuvani epäonnistuneen, mutta niistä tulikin näin kauniit mystiset, mielikuvitukselliset ja kuvat laittavat väkisinkin mielen keksimään tarinaa kuvalle.
Ensimmäinen järvimaisemakuva on otettu keksirasialla. Toinen kuva omenapuusta ja kurpitsasta on otettu hedelmäpurkilla. Tässä jutussa en mene siihen kuinka kamera valmistetaan, mutta voin siitä kirjoittaa toisen kerran.
Seuraavaksi aion yrittää ottaa kuvan, jossa olen itse useita kertoja. Se on tavallaan kuin videokuva, jossa hetket tallentuvat päällekkäin. Kiinnostavaa on myös ns. hidaskuvaminen, jossa kamera on paikoillaan useita päiviä. Olen tehnyt kameran, jossa on kolme neulanreikää. En ole vielä ottanut kuvaa sillä. Mahdollisuuksia on vaikka kuinka paljon! Tämä on seikkailu luovuuteeni, mielikuvitukseeni, elinympäristööni yhdessä peltipurkkieni kanssa. Parasta tässä on se, että tätä voi harrastaa kaikessa rauhassa luonnossa liikkuen ja ympäristöä havainnoiden.
 |
| Ensimmäisen neulanreikäkuvan maisemat älypuhelimella taltioituna. |
Neulanreikäkamera on nykyisen kameran esiaste. Jo 478 - 392 e.a.a kiinalainen filosofi Motsu teki kokeiluita ja havaintoja valosta, varjoista sekä neulanreiänläpi tulevan valon heijastumisesta väärinpäin. Aristoteles ja Platon tekivät myös huomioita tästä ilmiöstä. Kiehtovaa on, että Egyptin pyramidien pyhimpiin saleihin heijastettiin kuva tähtitaivaasta. Ilmiötä kutsutaan camera obscuraksi.
“1000-luvulla arabi ibn al-Haytham (myös tunnettiin nimellä Alhazen) istui teltassaan ja huomasi yhtäkkiä kuvan teltan seinustalla. Telttakankaassa oli ollut pieni reikä, josta valo heijastui muodostaen vastakkaiselle seinälle ylösalaisen kuvan ulkopuolella olevasta maisemasta. Alhazen kirjoitti havaintonsa muistiin ja teksti käännettiin myöhemmin latinaksi. Tätä kautta se levisi Euroopan tietoon ja muodosti perustan myöhemmille lukuisille kokeille.”
Eurooppaan ilmiö on tullut viimeistään 1200-luvulla. Aluksi kamera oli taiteilijoiden suosima. Noin 1490 Leonardo da Vinci kirjoitti muistivihkoonsa tämän menetelmän käyttämisestä maalaamisen apuvälineenä. 1700-luvulle ennätettäessä se oli jo yleisesti taitelijoiden käytössä. Olemme siis vanhan menetelmän äärellä, joka on syntynyt ympäristön tarkkailusta ja oivaltamisesta.
Ihania syysseikkailuita toivotellen,
Johanna
Kuvat: Johanna
Lähteet:
