I believe in pink. I believe that laughing is the best calorie burner. I believe in kissing, kissing a lot. I believe in being strong when everything seems to be going wrong. I believe that happy girls are the prettiest girls. - Audrey Hepburn
“What is remarkable about the starlings’ behaviour is that, despite all
appearances, there is no choreographer and, as far as we know, no
leader. Each individual bird is just following local rules. The numbers
of individual birds in these flocks can run into thousands, yet they
almost literally never collide. That is just as well for, given the
speed at which they fly, any such impact would severely injure them.
Often the whole flock seems to behave as a single individual, wheeling
and turning as one. It can look as though the separate flocks are moving
through each other in opposite directions, maintaining their coherence
intact as separate flocks. This makes it seem almost miraculous, but
actually the flocks are at different distances from the camera and do
not literally move through each other. It adds to the aesthetic pleasure
that the edges of the flocks are so sharply defined. They don’t peter
off gradually, but come to an abrupt boundary. The density of the birds
just inside the boundary is no less than in the middle of the flock,
while it is zero outside the boundary.”
Richard Dawkins, “The Greatest Show on Earth”
Uskomattoman kaunis Dylan Winterin video tuhansien lintujen koreografisesta kuohusta taivaankaarella:
Mitä pikkulintuja sinun pihapiirissäsi asustelee? Oletko koskaan tarkkaillut?
Itse olen tutustunut lintukirjan kanssa oman lintulaudan vierailijoihin. Olenkin bongannut varpusia, talitinttejä, punatulkkuja, sinitiaisia ja voi sitä riemua, kun huomasin ensimmäisen hömötiaisen! Viime talvena oli myös vihertävärintainen lintu. Nyt odottelen tapaavani sen taas, jotta voin tunnistaa lintusen.
Vielä pikkulintuja ei ole juurikaan pihassani näkynyt. Harmittelin asiaa ja huomasin, etten ole vielä ehtinyt viritellä lintulautaa ja talipallotelineitä puihin. Ajattelinkin tänä vuonna tehdä itse talipalloja tai tähtiä. Lintusia on mukava katsella suoraan keittiön ikkunasta, mutta on muistettava jättää riittävästi (10m) matkaa rakennuksiin, sillä pienet linnut voivat erehtyä luulemaan ikkunan heijastusta metsäksi ja lentää päin ikkunaa kohtalokkain seurauksin.
Paikan olisi hyvä olla myös suojaisa, jotta lintuset ovat turvassa ja suojassa viimalta. Meillä on ollut laudalta rakennuksiin lyhyempi matka eikä juurikaan koskaan kukaan ikkunaan kopsahda. Päinvastoin linnut ovat oppineet, että tuolta talosta tulee ihminen tuomaan herkkuja meille ja varsinkin eräs talitiainen tulee ruoan loputtua kurkkimaan ikkunasta sisään ja se koputtelee varovasti ikkunaan. Se kurkistelee kaula pitkällään ja piipittää. Selväsi kertoakseen ruoan loppuneen ja pyytää sitä lisää. Voivatko ne tosiaan olla niin fiksuja? Aika suloinen, eikö vain?
Pikkulinnut tarvitsevat lisäravintoa pitkän ja pimeän talven aikana. Siivekkäiden pitää saada paljon energiaa selvitäkseen pakkaspäivästä. Monet linnut eivät selviä talven yli, sillä maan ollessa lumen ja jään alla ravinnon saanti on vaikeaa. Ihminen voi helposti auttaa pieniä siivekkäitä.
Kun aloitat ruokinnan, sinun on muistettava jatkaa sitä talven yli sillä lintuset oppivat tiettyyn paikkaan eivätkä ne välttämättä heti löydä uutta ruokintapaikkaa. Pikkulinnut löytävät parhaat apajat ja muistavat vuosivuodelta paikat, joissa tarjoillaan energiapitoisimmat herkut. Jos lintulaudallasi ei käy ruokailijoita, luultavasti naapurillasi on paremmat tarjoilut!
Luontoportin sivustolta löytyy kattavasti hyvin kuvin ja ääninäyttein varusteltuna tietoa pikkulinnuista. Kannattaa hyödyntää tämä sivusto lintusten tunnistamisessa ja tehdä oman lintulaudan vierailijat tutuksi. Näin voit tarjoilla linnuille niiden lempiherkkuja.
Varpunen ja pikkuvarpunen: auringonkukansiemen, murskattu maapähkinä, kaura, hirssi, rasvasiemenseospallot ja pötköt.
Joskus lintujen talviruokinta houkuttaa paikalle rottia tai jotkut pelkäävät tautien leviävän. Lintujen ruokinta ei kuitenkaan ole syy rottien paikalla oloon vaan syy löytyy jostain muualta. Niitä siis on vaikket lintuja ruokkisikaan. Voit ehkäistä rottien ruokailua käyttämällä linturuokana vain kuorettomia siemeniä, jolloin roskaa ei tule maahan ja lintulaudan alusta on hyvä pitää siistinä. Taudit eivät pääse leviämään, kun lintulaudat ovat sellaisia ettei ulostetta pääse ruoan joukkoon eikä lintulaudan alle maahan saa heitellä ruokaa. Muutenkin lintulaudat on pidettävä puhtaina ja tarvittaessa ne on hyvä pestä lämpimällä vedellä ja astianpesuaineella (ei kotikeittiössä!) sekä lintulaudan paikkaa voisi vaihtaa muutaman kerran talven aikana. Muista myös oma henkilökohtainen hygieniasi ja pese kädet hyvin saippualla sen jälkeen, kun olet koskenut lintulautaan. Bakteerit tarttuvat myös hanskoihisi, joten ehkä olisi parasta käyttää työhansikkaita tms. eikä joka päiväisessä käytössä olevia. Hanskoilla usein huomaamatta koskettaa omia kasvoja, jolloin hanskojen kautta ulostebakteereja voi helposti siirtyä suuhun.
Pihapiirin talviasukkaiden menoa on hauskaa seurata koko perheen voimin. Se on oivallinen yhteinen harrastus, joka opettaa vastuunkantamista, huolehtimista, lähiympäristöstä välittämistä, eläinten ja luonnon kunnioitusta.
Lauluyhtye Rajaton: Varpunen Jouluaamuna
Varpunen jouluaamuna laulussa lauletaan sielulinnusta, varpusesta joka on veli enkeleiden maasta. Jouluruokinta on vanha suomalainen ja karjalainen tapa. Ennen vanhaan uskottiin sielulintuihin. Lintu toi sielun syntymässä ja vei sen kuolemassa. Lintuja ruokittiin, koska niiden uskottiin olevan kuolleita läheisiä, jotka ovat tulleet linnun muodossa takaisin.
Matkalla päivän saippuakurssille vuodenaika ja pohjoinen luonto näyttivät kauniit kasvonsa. Aamun viimeiset tähdet säkenöivät säihkyvän sinisellä taivaalla, tyynet vedet päilyivät kylminä, usva kierteili vetten yllä läpikuultavin harsoin...
Aurinko nousi ja kietoi hellävaroen kurkien kyntämät pellot, syksyn sänkipellot ja vanhat metsät palavan punaiseen valovilttiin. Eräällä kuuraisalla viljapellolla lumenvalkea joutsenparvi poikasineen valmistautui lähtöön. Vielä kurssilta palatessamme joutsenet sekä kylmän päivän kuura viihtyivät hetken kumpuilevalla viljapellolla, tomeria poikasia oli matkassa kahdeksan.
Pääskyt ovat kuin aaveita. Häivähdyksenomaisina mustina varjoparvina ne vilahtavat silmäkulmassa, katoavat syöksyen räystään alle ja taas taivaan sinikupoliin. Niin lähellä ikkunalasia ne kiihdyttävät, että tuntuu kuin ne leikittelisivät hengellään- nuo lentämisen ja syöksykiidon taiturit.
"Skrii, skrii, skrii", mustat tervapääskyt huutavat kimakasti. Tervapääskyt kuuluvatkin kirskujiin/kiitäjiin. Tammen julkaisema Maailman eläimet, osa Linnut, kertoo seuraavaa
kirskujista: "Niiden muodon - sirppimäiset siivet ja sikarinmuotoinen
ruumis - voisi luulla olevan sopeutuma juuri nopeaan lentotapaan. Näin
ei kuitenkaan ole, vaan kirskujien rakenne on sopeutuma liitämiseen.
Liian suuri nopeus vaikeuttaisi saaliin havaitsemista ja pyydystystä.
Näytösluontoisesti ne voivat lentää hyvinkin nopeasti ja suotuisa tuuli
saa niiden nopeuden maan suhteen vielä nousemaan."
"Tervapääskyn on todistettu
yöpyvän säännöllisesti lennossa. Linnut nousevat illalla korkealle ja
niitä on havaittu sekä lentokoneesta että tutkan avulla. On mahdollista, että
ne eivät laskeudu muulloin kuin pesiessään. Täten nuori tervapääsky
saattaa lentää yhtäjaksoisesti kahden vuoden ajan eli jopa 500000 kilometriä ennen kuin se
asettuu kolmivuotiaana pesimään."
Tervapääsky on ainutlaatuinen lentäjä, joka viettää ilmassa suurimman osan
elämästään: Tervapääskyt syövät, juovat ja parittelevat ilmassa. Yöksi parvet kohoavat korkeuksiin, ja siellä avaralla taivaan lakeudella pääskyt myös nukkuvat. Tervapääskyn kiihdytyksiä ja nopeita käännöksiä vaativa saalistuslento on parhaimmillaan 150 km/h. Myös pesän
rakennustarpeet pääskyt nappaavat ilmasta: höyheniä, jouhia, kuivia lehtiä, korsia... Tervapääskyllä on hennot tarttumajalat, joilla se
voi pysytellä seinän pinnassa pesälle tullessa tai sieltä lähtiessä.
Ennen tervapääskyt olivat maaseutujen ja metsien lintuja, jotka pesivät ontoissa puissa. Luonnossa tervapääskyt pesivät avoimilla mäntykankailla tikan nakuttamissa keloissa tai
kallionjyrkänteiden koloissa pieninä yhdyskuntina. Kerrostaloista
tervapääskyt ovat löytäneet hyvän vaihtoehdon pesäpaikaksi ja kannat ovatkin elpyneet kerrostalorakentamisen ansiosta.
Huonolla säällä tervapääskyt eivät kykene saalistamaan, jolloin ne joutuvat siirtymään kauemmas sateen alta. Hyönteisten määrän väheneminen toimii pääskyille signaalina väistyä matalapaineen alta. Lentämällä vastatuuleen pääskyt pääsevät saderintaman yli. Sitten ne alkavat kiertää myötäpäivää ympyrää matalapaineen reunamia takaisin pesimäalueelle. Kiertomatkan pituus vaihtelee muutamasta kilometristä jopa 2000 km:iin ja matkan tekoon voi kulua päiviä.
Pesimäaikaan emot häätävä runsas sade on ongelmallista, sillä poikaset joutuvat pärjäämään tällöin omillaan. Poikaset selviytyvät pakollisesta paastosta kyhjöttämällä pesässä kaksin tai kolmin vaipumalla horrosmaiseen tilaan. Mikäli kesä on kylmä sekä sateinen ja syksy hyvin aikainen, poikasten kehittyminen saattaa viivästyä niin, että syyskylmät yllättävät ennen riittävän tankkauksen onnistumista muuttomatkaa varten. Joskus tervapääskyjä on jäänyt Suomeen jopa lokakuulle saakka. Nämä myöhäiset tervapääskyt ovat vanhoja lintuja, jotka ovat ruokkineet nuoret linnut muuttokuntoisiksi. Sen jälkeen ne yrittävät lihottaa itsensä, mutta elleivät ne ehdi sitä tehdä, ne ovat surullista kyllä tuhoon tuomittuja. Vähäsateisen kesän jälkeen tervapääskyt pääsevät huimalle ja vaaralliselle muuttomatkalle kohti Afrikan rannikoita jo elokuussa, palatakseen jälleen entisille pesäpaikoilleen ja entisen puolisonsa kumppaniksi pohjolaan seuraavana kesänä.
Tervapääskyt saapuvat Suomeen touko-kesäkuun vaihteessa Afrikasta. Entisaikain luonnontutkijat uskoivat, että pääskyt katoavat talveksi veden alle. Carl von Linné esitti vielä 1772 että pääskyt nousevat vedestä tuomien kukkiessa. Olaus Magnus kuvailee v. 1550 " Tapahtuu melko usein, että pohjoisten vesien kalastajat saattavat nuotalla vetää kasapäin pääskyjä.- Syksyllä ne ovat ahtautuneet yhdeksi massaksi, nokka nokassa, siipi siivessä ja jalka jalassa toisissaan kiinni vaipuakseen alas ruoikkoon".
"Ikkunasta kantautuvat kaupungin ja pääskyjen äänet. On helteinen
aamu. Lasken kirjan alas miettiäkseni ja sulatellakseni sen sanoja.
Käännyn kyljelleni ja katson taivasta. Se on kuin ikkuna johonkin
planetaariseen huikeuteen: sinisyydellä ei ole rajoja, valkoisia siipipilviä- keveitä höyhenhahtuvia. Pääskyset kieppuvat, liitävät, leikkivät ja
kiitävät ringissä.
Pääskyillä on nyt poikasia.
Mietin
parantumattomasti sairaita vuoteen omia. Ajatus on koskettava juuri siksikin, että erään rakkaan, hyvin
tärkeän ja ainutlaatuisen ihmisen elämän viimeiset vuodet kuluivat täysin
halvaantuneena, puhekyvyttömänä, sänkyyn sidottuna. Kuinka tärkeää olisi sijoittaa vuoteenomaksi joutuneet lähelle avaraa ikkunaa niin, että he saisivat edes jonkinlaisen
yhteyden luontoon, kaikkeuteen, elämään itsessään ja ympärillään.
Vaikka ikkkunasta näkyisi vain taivasta, jo se on aivan upea sävyjen, ja
alati vaihtelevien värien ja muotojen teatteri.
Ja etenkin kesäpääskyt
luovat yhteyden johonkin villiin ja vapaaseen sielun osaan.
Makuuhuoneestamme on nyt tullut Avaruushuone. Siihen ei tarvittu kallista
remonttia- vain sälekaihtimen rullaus täysin ylös, jolloin näkymä on
esteetön. Se pieni käden liike on tuonut minulle suunnattomasti iloa, mutta myös näitä surullisen kaihoisia ajatuksia." - Ote päiväkirjasta 20.7.2011, Satu.
Kyllä tämä maailma on ihmeellinen! Pääskyrakkautta!
