Luonnon parantavia voimia: kevät hellii kaikkia aisteja

Ihmettelen vieläkin, minne katosivat talvi, pimeys, jäiset lumivaipat ja talven kimaltavat hileiköt! Ja milloin?

Auringon valo lämmittää hellästi maata ja ihoa. Mustassa mullassa kuhisee elämä, joka hyökyaaltona humahtaa tuoksuvaksi viherrykseksi. Nopealla tahdilla kasvavat myös ihanat villivihannespienokaiset lupauksena aurinkoisen vuodenajan luontoapteekin ja ruoka-aitan runsaudesta.

Jo nyt maasta ponnistavat pienet rohkeat kevätkukat, krookukset, helmililjat, idänsinililjat, lumikellot ja kultaisina mattoina leskenlehdet... Terälehtisiivet värisevät maatuulessa.

Lintujen laulu on upeaa kuultavaa talven hiljaisuuden jälkeen. Mustarastaan huilu helisee varhain aamuisin ja iltaisin auringon laskun jälkeen. Purojen solina ja lintujen laulu luovat pysähdyttävän kauniin äänimaailman, jonka puhtaus huuhtoo sielua kirkkaudellaan.

Syvän sininen taivas on itse valoa sädehtivä upeus, siellä lipuu jo kesäpilviä. Sadeharsot roikkuvat sumuisina verhoina taivaanrannassa lipuvissa pilvissä. Siellä täällä on jo yritystä kumpupilviin.

Mieli halajaa upottaa sormet multaan, hivellä lämpimiä kiviä ja puiden kaarnaa, maata sammalikossa ja istua nurmelle. Kevättiet, pellot, niityt ja metsät tuoksuvat väkevästi mullalle, maalle, vedelle. 

Rauhallinen hetki luonnossa laskee stressihormoni kortisolin tasoja ja aktivoi parasympaattista anabolista hermostoa (- joka rentouttaa, uudistaa, parantaa ja korjaa solujamme). Luonto hoitaa kaikkia aistejamme, hellii sieluamme, mieltämme ja kehoamme. Oi ihana kevät!

Elämme linnunradan tähtiusvassa, tällä sinisellä jalokivellä, tällä uskomattoman kauniilla monimuotoisella planeetalla, hyvinvoinnin, voimaantumisen, aistillisuuden, kehollisuuden, sielukkuuden ja elämän kehdossa. Vaalikaamme tätä kaunista elämää!

Ihania luontohetkiä... 

Lämmöllä Satu

Kuvat/pictures: Satu

Areenassa vielä viisi päivää katsottavissa aivan lumoava luontodokumentti:

http://areena.yle.fi/tv/1308560

Lintupyörteitä taivaankaarella, kevät!

 

Kuvat/pictures from here

“What is remarkable about the starlings’ behaviour is that, despite all appearances, there is no choreographer and, as far as we know, no leader. Each individual bird is just following local rules. The numbers of individual birds in these flocks can run into thousands, yet they almost literally never collide. That is just as well for, given the speed at which they fly, any such impact would severely injure them. Often the whole flock seems to behave as a single individual, wheeling and turning as one. It can look as though the separate flocks are moving through each other in opposite directions, maintaining their coherence intact as separate flocks. This makes it seem almost miraculous, but actually the flocks are at different distances from the camera and do not literally move through each other. It adds to the aesthetic pleasure that the edges of the flocks are so sharply defined. They don’t peter off gradually, but come to an abrupt boundary. The density of the birds just inside the boundary is no less than in the middle of the flock, while it is zero outside the boundary.”

Richard Dawkins, “The Greatest Show on Earth”

Uskomattoman kaunis Dylan Winterin video tuhansien lintujen koreografisesta kuohusta taivaankaarella:

 

Lisää lintuvideoita, tässä ihanassa postauksessa: 

http://myscienceacademy.org/2013/01/28/amazing-starling-murmuration/

Oi ihana Elokuu

Kuva/picture: Satu

Elokuussa valo ja varjo, ihmeelliset haipuvat ja kirkastuvat värit muodostavat läpikuultavia, ilmavia, avaria, lomittaisia ulottuvuuksia.

Parhaiten ne havaitsee taivaankaarella: Ilman äärillä on käsittämätöntä kuulautta.

Taivaan kantta halkovat pilvien tasot muodostavat läpikuultavuuden, avaruuden tunteen. Taustalla mahtipontiset valkeat kumpupilvet, lähes hievahtamattomat ja hiljaiset. Etualalla maata hipoen kiitävät huimalla vauhdilla tuulen syöksyissä hahtuvaiset harsopilvet.

Siellä täällä siipipilvien ihmeellisiä siveltimen vetoja. Yksi niistä on kuin maapalloa kohti syöksyvä jääpyrstöinen meteori.

 Kuva/picture: Satu

Taivaan sävy niin kuulas ja kirkas, ääriään myöten pohjoista valoa tulviva. Ruiskukan sinisen taivaan alla sinisten kukkien kasvot ojentuvat valoa kohti, huojuvat hitaasti lempeässä tuulessa.

Kiitävien pilvien seassa suihkivat haarapääskyt. Ne kesän viimeisimmät. Valkeine rintoineen, hienoine frakkeineen.

  

Kuva/picture: Satu

Kuvat/pictures: Satu

 Kuva/picture: Satu

 Kuva/picture: Satu

Villiniitty kantaa jo satoa. Heinä on tuleentunut, siemenillä. Niitty on kääriytynyt syksyn maanläheisiin väreihin. Heinikossa sirkkojen siritys, vahva ja väkevä. Hekumaisen hiostava ilma tulvillaan maahan karisevaa koivujen siemensadetta.

Kuva/picture: Satu

Sudenkorennot kahisuttavat ja rapisuttavat siipiään. Läpikuultavia. Ne leikittelevät auringossa välkehtien kilpaa kimaltavan veden kanssa. Välillä korennot istahtavat keittiön ikkunalaudalle, siinä on lämmin levätä ja värisyttää siipiään, heittäytyä sitten tuulen matkaan.

 Kuva/picture: Satu

Sisiliskon poikanen lämmittelee hievahtamatta auringonpaisteisella yrttipenkillä. Se valpastuu varjoni viileydessä ja vilistää vikkelästi heinikon suojiin.

Kuva/picture: Satu

Yrttipenkissä kamomillan kukat houkuttelevat kukkakärpäsiä ja muita pikku hyönteisiä. Mäkimeiramin vaaleanvioletit kukkavarret kutsuvat luokseen parven kimalaisvanhuksia. Niiden pörröturkit ovat jo aivan harmaita, auringonkeltainen kevään väri on haalistunut, mutta siipien kimallukseen aika ei ole purrut. Jähmein liikkein ne tassuttelevat kukasta kukkaan, painavat kasvonsa kukkakelloihin siitepölyn tarttuessa niiden pikkuruisten jalkojen vasuihin. Yksi putoaa selälleen kukalta, ja pelastusoperaatioon ryhtyessäni ennättää ponnistaa jaloilleen ja viimein lentoon. Kimalaiset, nuo pienet suloiset palleroiset mettiäiset, mesipistiäiset.

Haluaisin perustaa kimalaisten vanhainkodin. Sellaisen puutarha-kukkamaan, jossa syksyn viimeisille kimalaisille olisi paljon syötävää, ja missä niiden olisi hyvä elää makeaa elämää viimeiseen asti ja nuokahtaa lopulta viimeiseen lepoon. Luonnon monimuotoisuutta vaaliva puutarha ilahduttaa monella eri tasolla, siellä mahdollisimman monen eliö-, eläin- ja hyönteislajin on hyvä elää yltäkylläistä elämää keväästä talveen, lintujen, mehiläisten, kimalaisten, perhosten...

Kuva/picture: Satu

Omenapuiden oksat notkuvat omenia. Taipuvat maata myöten. Pian saa kuivattaa omenalastuja, napata omenia omasta puusta ja maistaa pirskahtelevan auringon, maan, sateen ja luonnon maun.

  

Kuva/picture: Satu

 

 Kuva/picture: Satu

Kuva/picture: Satu

  Kuva/picture: Satu

  Kuva/picture: Satu

Herukkapensaiden oksat nuokkuvat kypsien marjojen painosta. Mustia marjoja poimiessa hengittelen syvään herukkapensaiden vahvaa tuoksua, syksyn tuoksua. Marjat maistuvat kaikille niille elokuille, jotka takana jo ovat. Lintu lennähtää samaan pensaaseen, pyristelee siivillään ilmassa pitkän hetken vieressäni ja katsoo sitten parhaaksi lähteä takaisin puun oksistojen suojiin. Pensaassa vilahtaa kesyn rusakon poikasen harmahtava selkä. Myöhemmin se vilistää pihalla ja jäi katselemaan ulkona liikkuvia kummajaisia korviaan heilutellen. Sille maistuvat voikukan lehdet, ja se rakastaa kivistä kaivon kantta keittiön ikkunan alla. Se on auringon lämmittämä ja sen ympärillä on vaikuttava voikukka-apaja. Välillä se joogaa (venyttelee) ja välillä kampaa turkkiaan kielellään kuin kissa.  

  Kuva/picture: Sadun äiti

 Kuva/picture: Satu

 Kuva/picture: Satu

Kasvimaan herneet maistuvat lapsuudelta ja sinisiltä syystaivailta. Makeilta ja vihreiltä kuorineen kaikkineen. Mustikkamättäät täynnä valtavia mustikoita, villivadelmia löytyy vain pienen herkutteluhetken antimiksi. Puutarhavadelmat ovat villiintyneet. Lapsena etsin puutarhavatukon labyrintista aina kuningatarvattuja, niitä hirmuisen isoja. Löytyy niitäkin nyt pari. Pujottelen heinään mustikoita ja vadelmia kuin helmiä koruun. Ihana välipala perinteiseen tapaan katettuna.

 Kuva/picture: Satu

Tomaattihuoneessa paisuvat tomaatit, vihreät, punaista väriä vailla. Koivun alta löytyy kantarelleja, joita illalla paistan voin ja sipulin kera ja nautin vastapaistetun kauraleivän kanssa. Herkullista!

 Kuva/picture: Satu

Yöllä katselemme tähtiä. Linnunrata kietoutuu jo kirkkaana maapallon syleilyyn. Joutsen, Kassiopeia ja Otava, Andromedan tähtisumu, kaikki ne tutut tähtikuviot kimmeltävät jälleen syksyn tähtitaivaalla. Taivaalla singahtaa tähdenlento. Liekehtivä ja leiskuva, kirkas. Sitten toinen, hopeinen ohut vana. Hengähdämme ja huokaisemme, unohdamme toivoa kun jäämme miettimään upeaa näkyä. Yö on vielä lämmin. Ihanteellinen yö tähtien tähyämiseen.

Elokuun lumoa!

Rakkaudella Satu
Tekstit ja suurin osa kuvista viime viikonlopun tapahtumista luonnossa. 

Sinua voi myös kiinnostaa: 

Navigointi Kuu Yrttitarhassa- sivulla (Kaikki Kuu Yrttitarhassa blogikirjoitukset)