perjantai 18. toukokuuta 2012

Villiyrtti- ja kukkaisteesekoitukset



Kuva/Photo from: Weheartit.com

Suloisen kesän kynnyksellä villiyrttien parissa puuhasteleva miettii jo syksyn pimeneviä iltoja tunnelmallisine teehetkineen

Erilaisia yrttiteesekoituksia on helppo tehdä itse, vaikka koko talveksi. Kokeile rohkeasti erilaisia sekoituksia ja keksi herkullisia makuyhdistelmiä. Mahdollisuuksien rajana on vain mielikuvitus. Yrttiteesekoitukset ovat suositeltavia myös siksi että yhdessä usean yrtin makuvivahteet sekä aktiiviaineiden terveysvaikutukset synergisesti tehostuvat.

Teen aineksiksi voit kuivata lehtiä ja kukkia. Ihanan helppoa on kun laitat teekuppiin mahdollisimman pieneksi silputtuja tuoreita yrttejä esim. minttua ja sitruunamelissaa ja haudutat niitä muutaman minuutin kuumassa vedessä. Tuoreiden yrttien maku ja teho ovat voimakkaammat kuin kuivattujen yrttien. Kaikista tehokkaimman klorofylli- ja ravintoaineannoksen saat puristamalla vihreästä vihermehua vehnänorasmehun tapaan (kts. vehnänorasmehun valmistus).


Villiyrttiteeainesten poimiminen



Paras aika kerätä teeaineksia on aurinkoinen aamu, kun aamukaste on haihtunut. Jos haluat oikein viimeisen päälle kerätä talveksi yöauringonvoimaa kasvien muodossa, sateen jälkeen tulisi odottaa pari päivää, koska sade huuhtoo kasveista arvokkaita aineita, kuten vitamiineja ja kivennäisaineita.

Väitetään myös, että täydenkuun (ja varsinkin kuutamoöiden) aikaan, tee- ja rohtokasvit ovat huonolaatuisia. Lehdet ja versot neuvotaan kerämään kasvavan kuun aikaan, juuret vähenevän kuun aikaan. Kuunvaiheiden merkitys luonnonkasvien korjuun ja kasvun kannalta on ollut tärkeä osa vanhan kansan perimätietoa, ja pohjannee kollektiivisiin havaintoihin. Mielenkiintoinen yksityiskohta joka tapauksessa.

Kerää vain puhtaita, hyväkuntoisia, vaurioittumattomia kasveja. Lehdet kerätään yleensä ennen kuin kasvi puhkeaa kukkaan. Kukat kerätään juuri niiden puhjetessa ja voimakastuoksuiset kasvit kerätään täydessä kukassaan.

Kuivaa teeyrttejä kesän ajan lajikohtaisesti ja yhdistele teesekoituksiksi syksyllä. Teesekoituksia on paras säilyttää tummassa ilmatiiviissä lasipurkissa, jotta yrtit ovat valolta ja ilmalta suojassa. Keruuohjeita sekä villikasvien keräilyyn liittyvistä jokamiehen oikeuksista ja velvollisuuksista lisää täällä ja villiyrttienkeruukalenterin löydät täältä.


Teeaineiksi voi käyttää vaikka mitä!



Tässä muutamia vinkkejä:
  • marjojen lehdet ja marjat: puolukka, mustikka, vadelma ja karhunvadelma, mustaherukka, punainen viinimarja, ahomansikka, mansikka, mesimarja, lillukka
  • puiden antimet: pakurikääpä, koivunlehdet, pihlajanlehdet, kuusen-, männyn- ja katajankerkät
  • villiyrtit (lehdet, juuret): nokkonen, voikukka, vuohenputki, väinönputki,  maitohorsma
  • villiyrtit (kukat), apila, kanerva, mesiangervo, voikukka, kamomillasaunio, kehäkukka, keto-orvokki
  • viljellyt yrtit esim. sitruunamelissa, laventeli, ruiskaunokki, saksankirveli, anis, fenkoli, erilaiset mintut, salvia, timjami

 

Vinkkejä yhteensopivista teesekoituksista


  • koivunlehti, mustaherukan lehti, kanervan kukka, minttu
  • koivunlehti, maitohorsma, mesiangervonkukka, mustaherukanlehti
  • sitruunamelissa, kanervan kukka, minttu
  • siankärsämönkukka, voikukanlehti, nokkosenlehti, puna-apila
  • mustaherukanlehti, vadelmanlehti
  • piparminttu, sitruunamelissa, iisoppi, anisiisoppi
  • valkoapila, puna-apila, poimulehti, pihlaja
  • anisiisoppi, vadelma, puna-apilankukat
  • piparminttu, kissanminttu, koivu, pihlaja, mustaherukka

Villiyrtti- ja kukkaisteen valmistus- ja nautiskeluohjeet



Tuoreet yrtit silputaan ja haudutetaan muutaman minuutin ajan kuumassa vedessä. Hauduta kuivattuja yrttejä kuumassa vedessä 10 - 15 minuuttia ja nauti hunajan kera. Sopiva annostus on yleensä ruokalusikallinen kuivattua yrttiteesekoitusta yhtä teekupposta kohti, tuoretta yrttiä voit käyttää runsaammin. Paljon vaikuttavia aineita sisältävien yrttien kohdalla annostus on maltillisempi ja yrttiä suositellaan vain 1/2 tl kuppia kohti (esim timjami).

Ihanaa janojuomaa saat, kun jäähdytät hunajalla maustetun yrttiteen ja nautit sen jääkaappikylmänä. Säilyvyys on noin 2 - 3 vuorokautta. Lisää makua yrttiteehen saat lisäämällä joukkoon esimerkiksi terveysvaikutteista pakurikääpä- tai lakritsinjuuriteetä. Hedelmäistä makua lisäät kuivatuilla luomuomenan lohkoilla, sitruunanmehulla ja mausteilla. 

Yrteillä on rohdosomaisia terveydellisiä vaikutuksia, teejuomat vaikuttavat parantaen ja elähdyttäen elimiin ja elintoimintoihin. Monet kasvit omaavat samantapaisia vaikutuksia, ja niinpä esimerkiksi ruoansulatuselimiin, maksaan, ja sappeen, virtsateihin tai hengitysteihin vaikuttavia kasveja voi käyttää teenä joko yksin tai sekoituksina. Voimakkaimpia sekoituksia on syytä juoda vain tarpeen vaatiessa, jolloin myös tehoaineiden vaikutus kehossa säilyy. Yleensäkin yrttiteelaatuja on hyvä vaihdella parin päivän välein yksipuolisuuden välttämiseksi. Samaa laatua ei suositella juotavaksi yhtäjaksoisesti kahta viikkoa pidempään.



Kuva/Photo from: Weheartit.com

Talvella teekupposen voi vaikka nauttia yrttirisuilla tuoksutetun takkatulen ääressä! 
Yrttiteetä voi käyttää myös kauneudenhoidossa esim. hiushuuhteena tai kylpyinä.


Taianomaisia teehetkiä Sinulle


Lämmöllä Johanna ja Satu

P.S. Teeainesten käsittelystä tulossa ihan oma juttunsa pian. Pysy siis kuulolla!


Kuva/Photo from: Weheartit.com

Lähteet:

Merja Niemi: Aurinkoinen ruoka -ravinto lääkkeenä
Toivo Rautavaara: Terveysteetä luonnonkasveista

P.S. 

Sinua voi kiinnostaa myös:





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti