"Suuri hiljainen avaruus pitää koko luontoa sylissään.
Se pitää myös Sinua."
- Eckhart Tolle, Tyyneys puhuu
Ilman pimeyttä emme voisi nähdä kesäöiden valkeuteen haipuvia tähtiä, ilman kylmyyttä, emme aistisi lämmön hurmiollista sulokkuutta.
Pikkutytölle tähtitaivas oli yksi elämän
henkeäsalpaavimmista asioista. Maaseudulle pimeys alkoi hiipiä hiljaisiin iltoihin jo loppukesästä, heinä-elokuun taitteessa erottuivat ensimmäiset kalpeat tähdet. Elokuu toi mystiset kuutamot viljapeltoja hopeoimaan, ja isän valvoessa punaraitaisella patjalla hetekallaan viljakuivaajalla, tähyilimme ikkunasta kuivaajalle päin ja katselimme pimentyvään iltaan. Siellä tihentyvässä pimeydessä lepakon siivet värisivät ja kirkas iltatähti säkenöi.
Eräs varhaisimmista muistoistani liittyy kaksin tehtyyn kävelyretkeen rakkaan mummoni kanssa. Kuljimme käsikädessä talviselle mäelle, oli jo pimeää, tähdet kimalsivat valonamme ja läntinen taivas oli aavistuksen vihervä auringon laskun jälkeen. Muistan hangen äänekkään narinan hyvin elävästi, pakkanen oli hyytävän kylmä. Tuo hetki piirtyi lähtemättömästi sieluni muistiin. Sisareni ja ystäväni kera katselimme Halley-Bob komeettaa leikkimökin katolla, jonne kiipesimme erittäin vaarallisesti jäisen pihlajan kautta. Leikimme usein pimeälläkin ulkona iltaisin, ja leikkejä ja retkiä valaisivat milloin tähdet, kuu, milloin mitä upeimmat vihreät ja jopa punaiset revontulet.
Lapsena olisin halunnut oppia tähtikuvioita, joilla oli niin jännittäviä nimiä. Selailin valtavia tietosanakirjoja (joita lienee löytynyt siihen aikaan joka kodista) ja erityisesti palasin aina tähtikarttojen kohdalle sekä avaruuskertomuksiin. Saatoin täysin unohtua katselemaan avaruudesta otettuja kuvia. Halusin tähtitieteilijäksi- tosin myös antropologia ja arkeologia kiehtoivat, - toisaalta halusin lääkäriksi Afrikkaan tai akrobaatiksi sirkukseen (tämä loistoidea kariutui, kun venäytin niskani yritäessäni seisoa päälläni, ja kun ilmat lähtivät keuhkoista pihalle tehdessäni volttia ja lentäessäni suoraan selälleni).
Tähtitiede harrastus kuitenkin jatkui: jättimäinen tiiliskivitietosanakirja raahattiin ulos pimeällä ja toppavaatteisiin sonnustautuneena taskulampun valossa sitä yritettiin tihrustella ja saada jotain tolkkua tähtikuvioista. Leikkasimme myös fosforitähdistä pieniä ympyröitä ja liimailimme kattomme täyteen niitä yrittäen tehdä oikeita tähtikuvioita. Olikin säväyttävää käydä lapsuuden kodissa ja havaita olevansa sähkökatkoksen äkkipimeydessä kirkkaasti hohtavan tähtitaivaan ja satojen pikku tähtösten alla. Olin kovin onnellinen kun ystäväni “Louhikärmes” opetti minulle eräänä iltana yliopistoaikoihin tähtikuvioita, Kassiopeian, Joutsenen, Plejadit... Oli paljon helpompi hahmottaa niitä, kun joku neuvoi ja kädestä pitäen näytti. Tähtitaivaan äärettömyyden ihmettely asettaa myös mittasuhteet kohdilleen. Samalla, kun tuntee itsensä pieneksi, ei voi olla hämmästelemättä elämän moniulotteisuutta- tuntuu kuin samaan hetkeen kiteytyisi mennyt, nykyhetki ja tuleva. Tähtitaivaan alla on helpompi asettautua osaksi maailmankaikkeutta. Me kaikki muodostumme tähtipölystä ja tähtipölyksi me palaamme, sisällemme avautuu mielen ja sielun avaruus, yhtä tutkimaton kuin avaruus yllämme.
"Odotus valtasi mieleni. Pystyin jo näkemään allani kolibrikukkien niityn, jossa kukat olivat kuin pieniä lintuja. Siellä ne ojentelivat oransseja siipiään, siniset sydämet terälehtien kätköissä tykyttäen. Kukat huojuivat ja keinuivat vihreiden varsiensa rajoissa, liikkuivat radoillaan. Mietin, mahtoivatko ne koskaan tuntea kaipuuta suuremmille radoille. Niille, joilla planeetat elämäänsä kiersivät. Kolibrinkukka juurtuu maahan, minä nousen siivilleni. Kuitenkin olemme molemmat osa suurta lintua. Maata, joka lentää radallaan. Matkustamme sen selässä, kuin Peukaloiset, kosminen tieto ja viisaus sydämiimme ikuisiksi ajoiksi tallennettuna."
-Minna Savela, Sinisen tähden salaisuus-
(Yllä oleva kuva Linnunradasta on otettu eri puolella maapalloa sijaitsevien observatorioiden kuvat yhdistäen- jolloin on saatu kyseinen panoramakokonaisuus galaksistamme maapallon perspektiivistä).
Avaruuden ihmettelyssä en ole yksin. Linnunrata hehkuu valkeana sumunauhana öisellä taivaalla. Sen tähtiä kuohuva virta on kiehtonut ihmismieltä kautta aikojen, ja siihen liittyykin monenlaisia myyttisiä käsityksiä ja arkisempia uskomuksia. Linnunrata nimitys heijastelee näitä vanhoja uskomuksia ja tarinoita, joita kotigalaksiimme on liitetty: Itämerensuomalaiset uskoivat, että Linnunrata on ollut muuttolintujen väylä, tie lintukotoon. Sen avulla lintujen ajateltiin suunnistavan muuttonsa aikana joutsenta muistuttava valkea lintu opastajanaan, lintu jolla oli kauniin neidon kasvot. On myös ajateltu, että muuttolintujen parvista jää taivaalle pöllyäviä höyheniä, jotka erottuvat yötaivaalla valoa heijastavana tomuna.
Linnunrata on liittynyt eri kulttuureissa myös elon suurimpiin mysteereihin: Syntymään ja kuolemaan- sen on ajateltu olevan polku, jota pitkin sielut matkaavat. On esimerkiksi ajateltu, että juuri elämän taakseen jättäneet ja uuteen ulottuvuuteen siirtyvät sielut erottuvat öisellä taivaalla tähtipölynä. Linnunrataan ja avaruuteen onkin näin olleen liittynyt syvää pyhyyden tunnetta, jonka voi aistia edelleen pimeinä öinä linnunradan mykistävän tähtivälkkeen alla. Vanhan kansan mukaan sielujen kuljettajina ovat toimineet sielulinnut. Linnunradalla onkin kaksi lintuaiheista tähtikuviota, Kotka ja Joutsen. Vienanmeren kalliomaalaukset antavat aavistella, että myös itämerensuomalaisille kansoille pyhä joutsen on saattanut olla vainajien saattaja. Myös esimerkiksi intiaaneille Linnunrata oli portti taivaaseen, kun taas Platon mukaan Taivaan portti koostui kahdesta osasta, Ravun tähtikuvion kohdilla olevasta Ihmisten portista (the Gate of Humans, jonka lomitse sielut saapuvat ihmiskehoon) ja Kauriin tähtikuvion kohdalla olevasta jumalten portista (the Gate of Gods, jonka kautta sielu palaa takaisin ulottuvuuteen, josta se on tullut).
Linnunradan on ajateltu näiden edellä mainittujen uskomusten lisäksi kuvastavan jonkun tai joidenkin liikettä, jahtia tai juoksua- valonauha on nähty ikäänkuin jalanjälkinä. Kerrottiin tarinaa mm. siitä, kuinka Linnunrata syntyi vanhan demonin koivuntuohikenkien tomujäljistä. Suomalais-ugrilaisilla kansoilta on myös ollut myytti Aurinkohirven metsästyksestä: Otavan tähdistö on yhdistetty hirveen, Pohjantähti metsästäjään. Pohjois-Karjalan Zalavrugasta löytyy linnunratamainen kalliopiirros, joka saattaa nimenomaan olla kuvaus tästä taivaallisesta metsästysretkestä. Linnunrataan on liitetty myös maailmanpuusymboliikkaa- galaksimme on ollut hieman eri kulmassa yötaivaalla maapallon kallistuskulman vuoksi. Tällöin linnunrata näytti enemmän puulta kuin nykyisin.
Tiesitkö?
* Suomessa ja Virossa galaksiamme kutsutaan Linnunradaksi
* Ruotsissa galaksiamme kutsutaan Talvitieksi (Vintergatan), joka viittaa linnunradasta tehtyihin ennustuksiin tulevasta talvesta. Linnunradan/Talvitien sumuvirrasta on aikoinaan myös arvioitu ajankulua, jopa kellonaikaa. Sen avulla on tehty ennustuksia, esimerkiksi arvioitu talven tuloa sekä sen lumisuutta. Linnunradan on ajateltu myös symboloivan talven kulkua. Sen alkupää on idässä, josta aurinko nousee, esittäen alkutalvea. Korkein kohta kuvastaa keskitalvea, länteen kaartuva pää kevättalvea.
* Useissa muissa maissa, kuten Englannissa, Tanskassa, Norjassa ja Saksassa galaksiamme kutsutaan Maitotieksi (Milkyway), galaksi sana tulee kreikan sanasta galaxias, joka tarkoittaa maitotietä, gala maitoa- viitaten kreikkalaiseen mytologiaan Hera-jumalattaren maidosta.
* Linnunrata erottuu kaikista kirkkaimmin juuri nyt syyskuussa, kun maahan ei ole vielä satanut lunta, joka siroaa valoa jopa maaseudulla himmentäen yötaivasta
* Linnunrata erottuu parhaiten kaukana kaupunginvaloista, sillä kaupungin valot himmentävät valohunnullaan yötaivaan
* Tavoittaessaan silmän tähden valo on yhden säteen sijaan sädekimppu. Ilmakehän erilaisten ilmakerrosten sekä virtausten ansiosta tähtisädekimppu ikäänkuin heiluu ja siksi tähti näyttää tuikkivan. Mitä rauhattomampi ilmakehä on, sitä enemmän tähti näyttää värisevän. Myös tähden sijainnilla on merkitystä, mitä matalammalla horisontissa tähti on, sitä pidemmän matkan valo kulkee ilmakehässä, ja sitä herkemmin se tuikkii.
* Linnunradan keskus erottuu kirkkaimmin päiväntasaajan eteläpuolella, siellä yötaivaalle piirtyy kaikenlaisia jännittäviä tähtisumuja ja meille vieraampia tähtikuvioita mm. Etelänristi, jota täällä ei näe. Mutta myös Välimerenmaissa tähtitaivas on kirkkaampi. Unelmissamme siintää villiyrtin poimintaretki Kreetalle, ja sen jälkeen tähtiretki jonnekin päiväntasaajan eteläpuolelle- no kunhan joskus tässä seuraavan parinkymmenen vuoden kuluessa! Aina saa olla unelmia! :)
* Aika jänniä juttuja: Aurinkoa lähintä “kolmoistähteä” Alfa Centauria ei voi nähdä Suomesta, koska se sijaitsee syvällä eteläisellä taivaanpallolla. Koska Alfa Centauri sijoittuu Aurinkomme lähelle, monet tähtikuviot, kuten Iso Karhu ja Orion, näyttäisivät Alfa Centaurista katsottuna suunnilleen samalta kuin maapallolta katsottuina! Jotkut kirkkaat lähitähdet tosin siirtyisivät huomattavasti. Alfa Centaurista katsoen Aurinkomme näyttäisi muodostavan yhden sakaran Kassiopeian tähdistöön, sijoittuen vasemman puolen äärimmäisestä tähdestä vasemmalle alas. Huikeaa!
* Kun Alfa Centauri on eräs lähimmistä kohteista, jotka silmämme näkee yötaivaalla on Joutsenen tähtikuvioon kuuluva Deneb eräs kauimmista paljain silmin erottuvista tähdistä: "Tähden etäisyys on kiistanalainen, sillä hyviä vertailukohtia ei enää näin kaukana ole ja parallaksimenetelmä antaa jo tällä etäisyydellä epätarkkoja arvoja. On kuitenkin arvioitu, että etäisyys olisi noin 1600–3200 valovuotta. Koska etäisyyttä ei tiedetä aivan tarkasti, on melkein mahdotonta esittää arvioita Denebin absoluuttisesta kirkkaudesta. Arviot vaihtelevat 60 000 -kertaisesta (etäisyydeksi oletettu 1600 vv) Auringon kirkkaudesta aina neljännesmiljoonaiseen (3200 vv etäisyysarviona) Auringon kirkkauteen. Jos Deneb sijoitettaisiin aurinkokuntamme keskelle Auringon paikalle, olisi siitä Maahan tuleva valovuo voimakkaampi kuin useimmissa teollisuuden käyttämissä lasereissa. Se säteileekin enemmän valoa yhdessä päivässä kuin Aurinko ehtii säteilemään 140 vuodessa." -Wikipedia. Tätä voikin miettiä katsellessa seuraavan kerran Joutsenta ja sen “pyrstö" tähteä Denebiä.
* Kannattaa lähteä avaruusretkelle planetaarioon, tällöin pääsee turvallisesti huimille astronauttimatkoille! :) Myös observatoriot ovat jälleen avoinna, ja niistä voi ihastella planeettojen sekä tähtien lisäksi mm. tähtisumuja, lähimpää galaksiamme Andromedaa ja kuuta. Jos haluat nähdä kuun kraaterivuoristoja, kannattaa hakeutua observatorioon kirkkaalla säällä puolikuun aikaan. Täyden kuun valovoima on niin suuri, että sitä ei pysty kaukoputkella häikäistymättä katsomaan (eivätkä yksityiskohdatkaan tällöin erotu).
Ikimuistoisia tähtiretkiä ja yötaivaan ihmeitä!
Rakkaudella Satu
Lähteet:
Manner ja Mäkelä, 2007: Tähtitaivas paljain silmin. Ursa.
Kallioplanetaarion Siriusretki- ja tähtitaivasnäytös.
Wikipedia
