maanantai 12. maaliskuuta 2012

Kotitekoista salmiakkia/lakritsia (raakaresepti)


Kuva: Satu

Koska heikkouteni ei ole niinkään suklaa, vaan salmiakin vastustamaton aromiyhdistelmä, halusin kokeilla itsetehtyjä lakuja/salmiakkia. Kokeilin ensin tehdä lakuja ensin Hellattoman kokin ohjeen mukaisesti, mutta lopulta sävelsin oman variaation ohjeesta kaapista löytyneiden ainesten ja omien makumieltymysten perusteella. Voittajana säilynyt resepti "Kotikutoista salmiakkia" on tuon Hellattoman kokin ohjeen jälkeen tässä postauksessa. Maistatin itsetehtyä salmiakkia seitsemälle ihmiselle ja namipallukoiden saama palaute oli kerrassaan aivan ihanaa. Ohjetta toivottiin myös kovasti jakoon, joten here it is!

Raakaravinto tarjoaa oivallisia makuyhdistelmiä ja vaihtoehtoja minkälaisen ruokavalion yhteyteen vain. Sinun ei siis tarvitse olla 100%  "raakailija" saadaksesi ideoita ja inspiraatiota omaan keittiöösi eri kulttuurien ja ruokavalionsuuntausten parhaista paloista. Raakakarkit ovat usein todella ravintopitoisia, helppoja ja herkullisia- ei siis vain raakasuklaa- ja oivallisia vaihtoehtoja kaupan lisäainepommikarkeille! Nam!

Hellattoman kokin lakumaku
 
  • 2 dl seesaminsiemeniä
  • 0,5 dl pellavansiemeniä
  • 2 dl luomutaateleita
  • 3 rkl carobjauhetta
  • 1,5 rkl aniksen siemeniä
  • 1,5 rkl kasviöljyä
  • 2 tl laatusuolaa
Heittele seesamin- ja pellavansiemenet tehosekoittimeen ja surata ne jauheeksi. Jauha aniksensiemenet morttelissa tai vastaavassa. Kaada kaikki ainekset tehosekoittimeen ja sekoita tasaiseksi massaksi.

Ohje täältä, kirjaa en ole saanut vielä kirjastosta:
http://uusimusta.squarespace.com/etusivu/2011/9/23/raakanameja-banaanista-taateleista-ja-puolukoista.html


Kotikutoista salmiakkia Kuu Yrttitarhassa malliin

  • 2 dl cashewpähkinöitä tai seesaminsiemeniä
  • 0,5 dl auringonkukansiemeniä tai mantelirouhetta
  • 4 rkl carobjauhetta
  • 3 rkl aniksen siemeniä
  •  varovainen teelusikallinen eli ei lainkaan mikään kukkupäinen lusikka laatusuolaa (minusta 2 tl olisi kyllä liian suolaista jo!)

  • 1,5 rkl kylmäpuristettua luomukookosöljyä
  • 2 dl luomutaateleita
    hitunen vettä

        Surata cashewpähkinät ja auringonkukan siemenet jauheeksi/rouheeksi (riippuen blenderisi tehosta). Jauha aniksensiemenet esimerkiksi morttelissa. Itsellä ei moista ollut, joten laitoin siemenet lasilautaselle ja murskasin ne puukauhalla painelemalla. Mikä mielettömän mahtava aniksen/salmiakin tuoksu keittiöön leijuukaan murskaantuvista aniksen siemenistä! Lisää siemenpähkinärouheen joukkoon kuivat aineet ja blendaa- suola sekä carob sekoittuvat tällöin massaan tasaisimmin.

        Lisää lopussa taatelit ja kylmäpuristettu luomukookosöljy ja tarvittaessa hitunen vettä. Suositan, että ennen taateleiden lisäämistä massaan halkaiset käsin taatelit ja tarkistat vielä, ettei taateleihin ole jäänyt kiviä tai kivenpalasia- näitä harvoin löytyy mutta joskus on kohdalleni osunut kivettömienkin taateleiden kohdalla. Sekoita namitaikina tasaiseksi massaksi. Pyörittele massasta pieniä pallosia ja laita jääkaappiin tiiviisti lasipurkkiin purkitettuna. Kotikutoisen salmiakin maku vain paranee ajan myötä. Jääkaappisäilytyksessä säilyvät n. viikon, mutta koska ovat niin hyviä todennäköisemmin hupenevat parempiin suihin jo paljon sitä ennen.

        Suolan määrällä voi säädellä makuelämystä. Testin mukaan kaikki muut tykkäsivät juuri tuosta suolan määrästä, itse tykkäsin enemmän valmistamistani salmiakkipallukoista, joissa oli hieman vähemmän suolaa. Tällöin maku muistutti enemmän lakritsia ja anis pääsi vielä enemmän oikeuksiinsa.

        Rakkaudella
        Keittiölöytöretkeilijätär
        Satu

        P.S. Mä tiedän, nuo pallukat on noissa kuvissa vähän epämääräisen näköisiä, mutta ei se näkö vaan maku :).



        Kuva: Satu

        1 kommentti:

        1. Oon meinannutkin tehdä tätä. Samaisesta kirjasta olen tehnyt tylleröitä. Suosittelen.

          VastaaPoista