Tänään seikkailijattaren tie johti sattumalta Smootila Shasaan Pessi Peuran raakaravintokurssille. Kurssi oli mielettömän mukava, josta kiitos sekä hienolle ohjaajalle että kokkauskavereille. Raakaruokaopettajamme innostus ja antaumus aiheeseen oli ihanan aitoa ja kurssilla oli muutoinkin kyllä käsittämättömän rento tunnelma. Saimme heti alkuun seurata kuinka superravintorikasta smootieta tehdään ja nauttia juomaa raakasuklaasydämien kera. Sitten kipaisimme hakemaan joitain aineksia lähikaupasta ja "raaka" kokkailu saattoi alkaa. Loitsimme valkosipuliöljyssä marinoitua kesäkurpitsapastaa, tomaattista pastakastiketta ja jälkkäriksi omenapiirakkaa vaniljakastikkeen kera. Nam!
Kaikinpuolin oli tosi mukavaa kokkailla yhdessä ja samalla keskustelu liihoitteli syvällisissä teemoissa kuten ravitsemuksen ja hyvinvoinnin yhteyksissä. Ihanaa, sillä mua kiinnostaa kaikki tällaiset mielenkiintoiset teemat ja keskustelut ihan äärettömästi liittyivät ne sitten hyvinvointiin, psykologiaan, ravitsemukseen, luontoon tai yleensä elämään ja sen moninaisiin ilmiöihin!
Muutaman tunnin kurssi oli todellakin elämys. Tuntuu vähän siltä, kuin olisi ollut jossain kylpylälomalla (rentouttavuudessaan)- mikä on aika jännä juttu! Muutaman tunnin irtiotossa yhdistyi sopivassa suhteessa uuden opettelu, vanhan kertaus, sosiaaliset elementit ja rentous, yhdessä tekeminen ja tietoinen läsnäolo, aistielämykset ja hauskuuden tuloksista nauttiminen- herkullinen ravintopitoinen ravinto! Kurssin jälkeen todellakin tuntui siltä, että solut olivat saaneet energialatauksen ja kävelinkin kotiin kevätauringon valossa huomattavasti pidempää reittiä iloisesti keikkuvassa kassissani raakareseptejä ja Shasan luomu vaniljauutetta (olen villinä vaniljaan). Suosittelenkin sydämellisesti Shasan-kursseja kaikille kiinnostuneille! Kursseja toteutetaan tällä hetkellä Tampereen ja Jyväskylän toimipisteissä, ja tämänpäiväinen kurssi maksoi 10 e:
Tarkempaa tietoa smootilan kursseista kohdasta tapahtumat:
Laitoin tänne myös kurssin reseptejä Pessin luvalla meidän kurssilaisten muistutukseksi ja muiden inspiraatioksi.
Valkosipuliöljyssä marinoitu kesäkurpitsapasta
Marinadi:
Oliiviöljyä
Mustapippuria
Valkosipulin kynttä
Soijakastiketta
Juuresveitsellä/kuorimaveitsellä suikaloitua kesäkurpitsaa
Kesäkurpitsaa sen verran kuin tarvitsee
me teimme kahdesta kesäkurpitsasta
niin paljon pastaa, että olisi varmaan riittänyt n. kuudelle syöjälle
Kesäkurpitsa sekoitetaan marinadiin ja annetaan maustua. Sillä välin voidaan valmistaa pastakastike.
Pastakastike (tässä ei ole määriä, mutta tuntuman mukaan- ja sen mukaan minkä verran haluaa kastiketta valmistaa)
Liotettuja auringonkukansiemeniä
oreganoa (mieluiten tuoreyrttinä)
me laitoimme rucolaa
Basilikaa tuoreyrttinä
Liotettua aurinkokuivattua tomaattia
Liotettua taatelia (muutama)
Tuoreita tomaatteja n. 6 kpl
Fiesta mole- mausteseosta
Mustapippuria
Chiliä
Kaikki sekoitetaan mikserisekoittimella
Jälkkäri omenapiirakka
2dl liotettuja auringonkukan siemeniä
1 dl liotettuja parapähkinöitä
1 dl liotettuja cashewpähkinöitä
2dl rusinoita tai liotettuja gojimarjoja
1 rkl kaakaojauhetta
Sekoitetaan mikserisekoittimella ja lusikoidaan piirakkavuokaan. Voidaan tehdä myös piirakalle kauniit reunat- Anna teki hienot :).
Täyte
5 kpl luomu omenia
1 rkl kanelia
2rkl hunajaa
Sekoitetaan mikserisekoittimella (ei ihan muusiksi). Lusikoidaan täytteen päälle. Voidaan vielä koristella esim. tuoreilla tai pakastetuilla marjoilla.
Vaniljakastike
2 dl liotettuja cashewpähkinöitä
2 dl vettä
½ dl vaniljaagavesiirappia tai
vaihtoehtoisesti hunajaa sekä vaniljajauhetta/vaniljauutetta
Vaniljakastike nautitaan omenapiirakan kera. Omenapiirakka oli aivan loistavaa, raikkaan kanelista. Uskon että tästä piirakasta moni normisyöjäkin pitäisi. Ohje on ilmeisesti alunpitäen Quinoaa- blogista, jossa on enemmänkin raakareseptejä :).
Reseptit:
Shasa: https://www.facebook.com/smootila?ref=ts
Quinoaa- blogi: http://quinoaa.blogspot.com/
Kuvalähde/Picture: Weheartit.com
Energisin terveisin Satu
Reseptit:
Shasa: https://www.facebook.com/smootila?ref=ts
Quinoaa- blogi: http://quinoaa.blogspot.com/
Kuvalähde/Picture: Weheartit.com
Upeita ohjeita. Lähden itsekin mielelläni Shasaan kokkailemaan joku kerta!
VastaaPoistaHain viime viikolla omiin elävän ravinnon kokeiluihini inspiraatiota Silvopleen upeita herkkuja notkuvasta pöydästä ja päätin alkaa kehitellä erilaisten siemenkastikkeiden reseptejä.
:) Mieluusti näillä kursseilla kävisi useamminkin oppimassa aina jotain uutta sekä saamassa lisäsäväyksiä omiin keittiökokeiluihin! Lämpimästi voin suositella :).
VastaaPoistaJuuri tänään puhuttiinkin tuosta Silvopleestä! Ja sanoin, että haluan sinne kyllä silloin Helsingin koulutusviikonloppuna syömään ;). Todella mukavaa, että on tällaisia paikkoja jo enemmän. Olen kaivannut tällaisia jo pitkään.
Tuo vaniljakastike oli muuten aivan loistavaa. Sopi niin hyvin tuon raikkaan piirakan kera. Kannattaa ehdottomasti kokeilla!
Kuulostaapa kivalta kurssilta! Tarkoitus onkin ollut käydä lähiaikoina tutustumassa Shasaan täällä Tampereella, eihän se kovin kauaa ole täällä ehtinyt ollakaan.
VastaaPoistaItse tosin olen kokeillut raakaruuan valmistusta Perheniemessä useampaankin otteeseen, mutta totesin ettei se ole mun juttu. Smootiet tosin ovat asia eriksen :)
Juu se oli kiva kurssi, ja käy ihmeessä Shasassa ;). Kokeilehan murunen tuota omenapiirakkaa ja vaniljakastiketta Mikon kanssa, vaikka onkin raakaruokaa niin voi olla että ihastutte. Oli se niin hyvää nimittäin ;). Oiskin hauskaa taas kokkailla yhdessä jotain nam namia, ja pelata Pandemiaa - ja laulaa. Viimeistään kesällä ois kyllä mahtia, jos pääsisitte tännepäin yökylään! <3
VastaaPoistaOlipa kiva kurssi Shasassa ja oli mukava turista ja laittaa ruokaa yhdessä! Kiitos reseptien ylöskirjaamisesta. Tänään tuli tehtyä kesäkurpitsapastaa ja kävin hakemassa reseptin täältä blogistasi.
VastaaPoistaTerveisin ANNA
Hei Anna! Kivaa oli kyllä *virtuaalihali* :).
VastaaPoistaIhanaa kuulla, että tästä bloggauksesta oli iloa! Helpottaa itseäkin kun blogista on niin helppo hakea tarvitsemiaan reseptejä seikkaili sitten missä päin maailmaa tahansa.
Aurinkoista kevättä! :)