maanantai 25. maaliskuuta 2013

Elämysviikoloppu 2013 Paviljongissa, kevättunnelmissa


Aurinkoa ja iloa! 

Jyväskylän Paviljongissa järjestettiin Elämysviikonloppu 2013 ja vietimme ystävieni kera siellä oikein mukavan palmusunnuntain. Kävimme kuuntelemassa mm. Villikatajaa ja Sonja Lumpeen yrttiluentoa. Eksyin myös ihan vahingossa kuuntelemaan Arja Lundánin käytösklinikkaa Peppi Pitkätossu -lavalle, jossa asiantuntija vastaili ennakkokysymyksiin koskien haastavia kasvatustilanteita. Tykkäilin luennonannista todella paljon (sen verran kun sitä ehdin kuulla).  Kirjamessuilta löytyi loistavaa ammattikirjallisuutta ja teekupposen ääressä keskustelimme palavasti ajankohtaisista ravitsemusteemoista.

Keruutuotteet Keski-Suomessa esiselvityshankkeen infotilaisuudessa tietoiskulavalla mainittiin myös Kuu Yrttitarhassa Keski-Suomen alueen kouluttajana. Tulevat kurssiaikataulut ja tarkemmat tiedot julkaistaankin pian. Luvassa on monipuolisesti erilaisia ihania villiyrttikursseja.

Ihan pienet neljän päivän ikäiset tiput olivat ihan maailman suloisimpia. Niistä täällä teillekin muutamia kuvia. Ne olivat juuri pörheimmillään, ihanan auringon keltaisia pikkutipuja, jotka sukivat pienenpieniä siipiään. Pikkutipujen juoksentelua olisi voinut katsella vaikka kuinka kauan. Lapset olivat tipuista aivan haltioissaan ja suhtautuivat niihin suurella hellyydellä ja ilolla, ja useat aikuisetkin (vallankin minä ja ystäväni Maria).

Keskustelimme myös Satamunan edustajan kanssa yleisesti nykyisen elintarviketeollisuuden ongelmista sekä ruokahävikistä. Esille nousi, että riittävän kysynnän myötä 2. luokkaisia kananmunia voisi saada Jyväskylän Länsiväylästä, jonne Satamuna toimittaa tuotteitaan (edellyttäen toki onnistunutta neuvottelua kauppiaan kanssa). Kakkosluokan munat ovat aivan yhtä hyviä käytössä kuin ykkösluokankin munat, ne vain eivät satu aivan täyttämään ulkoisia standardeja. Kananmunien hävikki vähenisi (jos kauppoihin huolittaisiin muutakin kuin standardoitua ykkösluokkaa) ja kakkosluokkaisia saisi myös edullisesti. Asiaa täytyisi varmaankin alkaa selvittelemään. Yleisestikin mietimme, miten ihanaa olisi asioida monipuolisella lähimaatilalla, paikassa, jossa saisi aitoa ruokaa suoraan pellolta pöytään, ja siinä sivussa edullisemmin vääntyneitä kurkkuja ja erikokoisia kananmunia lähituotettuina tai luonnonaarteita suoraan luonnosta itse poimittuna (ilman turhaa ulkoista priimailua).

Upeita olivat myös Viherlandian kukat, jotka Jämsän ao:n puutarha-alan opiskelijat olivat asetelleet keväisiksi kukkameriksi. Viimeisen messutunnin aikana kukat jaettiin ilmaiseksi messuvieraille. Ihana juttu, ainoa ei niin ihana juttu oli se, että kun jotain ilmaiseksi saa, ihmiset tungeksivat ja tönivät toisiaan aika surutta. Hieman lisää malttia, rauhallisuutta ja kärsivällisyyttä olisin toki toivonut.

Astuessamme ulos Paviljongista, aurinko lämmitti jo todella lämpöisesti (vaikka kellokin oli jo lähes viisi), kadut tulvehtivat sulaneesta lumesta muodostuneita vesiaaltoja ja linnut lauloivat. Sinitaivas kaiken yllä.

Suloista pääsiäisviikkoa Teille! 

Lämmöllä Satu








Kuvat/pictures: Satu Flyktman

1 kommentti:

  1. Aivan mahtava uutinen olisi tuo 2. luokan kananmunien saapuminen Länkkärin hyllyille! Minä ainakin ostaisin niitä todella mielelläni, toivotaan, että neuvottelut onnistuvat!

    VastaaPoista