Veden kuultoa ja aaltojen voimaa

Kuvassa Satu vedenneitona eräänä helteisen lämpimänä yönä. Kuva/picture: Anne/Satu 

Kesän parhaita hetkiä ovat uimaretket. Lämmin hiekka varpaissa, kirpeän kylmänä pisaroivat vesi, joka hetken polskuttelun jälkeen tuntuu aivan lämpimältä, kaukaiset metsät, taivaan siipimäiset tai kermavaahtomaiset pilvimuodostelmat ja sen korkeiden holvien syvät värit.  Helteellä ihoa viilentävä uinti on kuin huojennus, se ihana huokaus kun astut uupuneena, mutta virkistyneenä pitkän uinnin jälkeen rannalle.  Kun pilvetön sininen taivas ja sininen vesi kohtaavat toisensa lempeästi ja äänetä, kun liut veden pinnalla selälläsi maaten, käsiäsi raukeasti heiluttaen kuin siipiä, tuntuu kuin lentäisit äärettömän sinisissä avaruuksissa syöksähtelevien pääskysten seurana. Aina silloin tunnen itseni villiksi ja vapaaksi, liikuttuneeksi ja huikaisevan iloiseksi elämän energiavirrassa. Ehkä juuri silloin osaan vain olla olemassa oleva.

Keräsin tähän tekstiin joitain lempirunojani ja voimalauluni. Runot ovat Saima Harmajan ja ne ovat 1930-luvulta. Pidän nuorena poisnukkuneen Saima Harmajan tuotannosta ihan hirmuisesti, niissä on sellaista haurasta herkkyyttä ja tunteiden taustalla upeita luontokuvauksia, joihin voin kovin elävästi samaistua. Voimalauluja minulla on monia, tässä yksi niistä.  Kuunnelkaa sanoja! Tästä laulusta tulee aina niin hengästyneen ihastunut olo,  sellainen kutkutus mikä liittyy juuri vahvaan ihastumiseen.  Minusta tämä kuvaa hyvin yhdessäolon huikeita puolia, mutta samalla se tuntuu kohottavan myös omaa itsenäistä voimaa ja uskallusta, rohkeutta heittäytyä ja elää.

Veden voimaa!

Satu

Kuva/Picture: Satu

~

Ihossa hehkua päivän,

hiukset kastuen,

liu'un pilvien syliin

kosteasulkaisten

Saima Harmaja

~

Elokuussa, kun hämy ihmeellinen

sinihahtuvin hiipii illoin,

veden kuultoon piirtyvät väristen

ujot hopeatähdet silloin.

Saima Harmaja

~ 

 Niin meri aukee silmieni eteen.

Etäinen hohde vaipunut on veteen,

vain aamun holvistot, vain valon nään.

Yönsinisinä varjot rantojen

ulapan valkosyliin kuultaa vielä

mut ruskon värit vaihtuu tuulten tiellä

ja hymyyn herää aalto utuinen.

Saima Harmaja, 1935

~

Joo, mä tiedän, on veden pinta kaukana
En nää pohjaan, en näe onko sen alla
Haukia tai haita
Jotka mut voi kerralla hotkaista

 Mut sä näät pintaakin syvemmälle
Sä viet mukaan
Saat minut uskaltamaan sun kaa
Niin vaarallisesti
En oo koskaan mä sukeltanut

Veden pintaa keihään lailla
Halkoo hahmosi jäntevä
Sulava, varma
Vahva, vakuuttava
Vaikuttava

Niin sä viet varmalla otteellasi
Aina vaan kauemmas rannan
Turvasta ja mua huimaa ja pelottaa mut
Siinä sun äänes mua rauhoittaa

Sä saat mun salaisen voiman
Nyt heräämään enää
En tahdo piiloon mä juosta
En aina takertua, päästän irti nyt
Aion karata

Kuuletko kun veden alla mä
Huudan ääneen sen kaiken
Ihanan, vapauttavan
Janottavan, kiperän
Pelottavan, uuden
Siinä sun äänes mua rauhoittaa

- Emma Salokoski Ensemble: Veden alla

"As you close your eyes and let go of insecurity and fear, feel how easy it is to trust yourself. As you release the fear of the unknown adventures that lie ahead, see how easy it is for you to trust, how easy it is for you to take one day at a time, one hour at a time, one moment at a time." - Peggy Rometo