tiistai 3. heinäkuuta 2012

Kesäpöydän kuningatar: kermainen jogurttikoivujäädyke Juuren tapaan



 
Kuva/picture: Satu


Tämä jäädyke on aivan hurmiollinen, se teki minuun heti lähtemättömän vaikutuksen. Uskokaa tai älkää, mutta koivunlehti sopii mainiosti tuomaan arktista raikkautta ja ihanaa makua jälkiruokiin ja jäätelöön. Olimme Johannan kera Herbacentria hankkeen Villiyrttigourmet koulutuksessa Kiuruvedellä ja tämä kermaisen raikas koivujäädyke oli eräs Ravintola Juuren keittiömestari Jukka Nykäsen loistavasti ideoimasta villiyrttimenuusta. Johannan kanssa erikoistuimme kurssilla jälkiruokiin ja tutustuimme mm. tämän ihanan jäädykkeen saloihin. Myöhemmin keskikesän kunniaksi tein tätä myös kotona perheelleni ja koivunlehtien raikkaus ihastutti. Resepti on ihan täydellinen sellaisenaan, mutta huvikseni sovelsin kotona hieman ohjetta kokeilemalla kidesokerin sijaan tummaa palmusokeria, joka sisältää enemmän ravintoaineita ja vähemmän kaloreita. Lisäksi turkkilaisen jogurtin puutteesta käytin rahkaa, hyvää tuli silti. Palmusokeri teki jäädykkeen väristä tummempaa ja mausta vahvempaa. Keittiölöytöretkeily onkin melkoista empiiristä tutkimusta ja luovaa toimintaa! Tämän jäädykkeen valmistus on lopulta todella yksinkertaista ja nopeaa ja lopputulos palkitsee herkullisuudellaan ja ravintoainepitoisuudellaan. Kotona tarjoilin koivujäädykettä raparperipaistoksen ja puutarhan ensimmäisten ruusunterälehtien kera. Hurmaavaa! Laitan tuon oman raparperipaistosreseptinkin myöhemmin...

Reseptit oli suunniteltu Herbacentria-hankkeelle ja saimme hankkeen vetäjältä Toini Kumpulaiselta poikkeuksellisesti luvan julkaista pari-kolme reseptiä kurssilta, joten nauttikaa villiyrttireseptiikasta ja kokeilkaa kotikeittiöissännekin. Ravintola Juuri käyttää kotimaisia villiyrttejä menussaan ja luottamus ravintolan ruokiin on kyllä ihan valtaisa kurssin herkuttelun jälkeen. Jukka Nykäsen reseptit olivat toinen toistaan makoisampia ja lopulta ihan suretti, kun ei kaikkea jaksanut syödä niin paljon kuin olisi halunnut. Lisää kurssista ja Herbacentria-hankkeesta myöhemmin!


Jogurtti-koivujäädyke (annos puolitettu alkuperäisestä ohjeesta)

  • 400g turkkilaista jogurttia
  • 4 kananmunaa
  • 180g sokeria
  • 1/2rkl tomusokeria
  • 1 dl sitruunamehua
  • koivunlehtiä (n. 6 dl koivunlehtiä, joista 4,5 dl sitruunamaku-uutteeseen ja 1,5 dl silputtuna jäädyke massaan)
  • 4 dl kuohukermaa

1. Laita sitruunamehua ja koivunlehdet kattillan, kiehauta ja laita kattilan suulle kelmu tiivisti. Anna seoksen maustua. 

2. Erottele kananmunista valkuaiset ja keltuaiset erilleen. Vatkaa keltuaiset ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi, valkuaiset ja tomusokeri kuohkeaksi vaahdoksi (ei tarvitse olla marenkimaisen jähmeää kuitenkaan) ja kerma kuohkeaksi vaahdoksi. 

3. Yhdistä jogurtti ja 1 dl koivu-sitruunamehua. Taittele varovasti joukkoon keltuaisvaahto, sitten valkuaisvaahto ja lopuksi kermavaahto. Lisää vielä 1,5 dl silputtua koivunlehteä.

4. Vuoraa vuoka tai kulho leivinpaperilla ja kaada jäädykemassa vuokaan. Painele leivinpaperi massan pinnalle ja laita pakkaseen. Voi olla mainiosti yön yli maustumassa ja jähmettymässä. Ota astia huoneen lämpöön hetki ennen tarjoilua, poista päällimäinen leivinpaperi ja kumoa leikkuulaudalle. Ota toinen leivinpaperi myös pois ja paloittele. Asettele kauniisti tarjoiluvadille koivunlehtien kera.


Lämmöllä Satu


Resepti 

Ravintola Juuren keittiömestari Jukka Nykänen ja Kiuruveden Herbacentriahanke (Copyright).  




 
Kuva/picture: Satu

2 kommenttia:

  1. Tätä täytyy kokeilla. Näyttää tosi hyvältä.

    VastaaPoista
  2. Kiva kun kävit kommentoimassa! :) Tuo on kyllä todella herkullista ja koivunlehdet sopivat jäädykkeeseen aivan täydellisesti! Kannattaa ehdottomasti kokeilla! Paras koivunlehtisesonki on nyt jo mennyt, mutta koivunterälehtien sijasta voi toki kokeilla jotain muuta villiyrttiä tai yrttiä jäädykettä piristämään esim. ruusunterälehtiä, minttua, kehäkukanterälehtiä tms... Ihanaa päivää Sinulle! Terkuin Satu

    VastaaPoista