keskiviikko 2. toukokuuta 2012

Iloinen pyykkipäivä! Asiaa pesuaineiden kemikaalikuormasta




Iloinen pyykkipäivä!

Tykkään todella paljon pyykkipäivistä.

On mukava saada pyykkivuori koneeseen ja sitten kuivatuksen jälkeen viikata puhdas ja raikas pyykki kaappiin odottamaan käyttöä. Pesen yleensä kerralla kaikki käsipyyhkeet ja kylpypyyhkeet, kasvopyyhkeet ja tyynyliinat ja suuret lakanat. Odotan aina niin kauan että saan täyden koneellisen. Pyykinpesupäiviä ajoittuu kuukaudelle siis lähinnä yksi tai kaksi perättäistä riippuen kertyneen pyykin määrästä, koneellisia 1-3 kpl. Lisäksi pesen pikkupyykkiä (vaatteita ja alusvaatteita) tarvittaessa, mutta onneksi ei tarvitse olla koko ajan pyykkäämässä, jolloin hommassa säilyy myös oma viehätyksensä. Kovin usein meidän taloudessa ei järjestelmällisyyden vuoksi pyykinpesukone siis hurise, vaikka tyynyliinoja ja pyyhkeitä vaihdetaankin puhtaisiin varmaan useammin kuin perusperheissä. Pesuaineiksi olen valinnut aina hajusteettomat tuotteet, enkä käytä huuhteluaineita tuoksuyliherkkänä koskaan. Huuhteluaineiden voimakkaat tuoksut ovat minusta aivan kamalia. Sen sijaan pyykkeihin saa tarttua tuulen raikkaus ja auringon kirkastava hohde.


Asiaa pesuaineista


Luonnonkaunis 2012 messuilla oli hyvä luento kodin pesuaineista, keskittyen lähinnä pyykinpesuaineisiin. Luennossa tuli esille, että kuluttajan on vaikea saada luotettavaa tietoa pesuaineista ja niiden todellisesta sisällöstä. Pesuaineiden laatu (allergisoimattomuus/haitta-aineettomuus/biohajoavuus) on siksikin tärkeää, että osa aineista jää tahattomasti ja tarkoituksellisesti pyykkeihin.

Pesuaineiden kohdalla kannattaa etsiä sertifioituja tuotteita, joille on tietyt valvottavat kriteerit vrt. ecocert ja ecogarantie- tällöin valvotaan koko tuotteen elinkaaren/matkan ihmis- ja ympäristöystävällisyys. Olen koonnut seuraavaan bloggaukseen tietoa kodin pesuaineista pohjautuen erilaisiin lähteisiin, Vesa Markuksen luentoon, kemiantekniikan diplomi-insinööri Anja Nysténin Kemikaalikimara- kirjaan (käytännöllisiä ja helppoja vinkkejä kemikaalikuormituksen vähentämiseksi) sekä erilaisista nettilinkeistä, kirjallisuudesta, dokumenteista ja omista kokemuksista koottuun tietoon.




Pesuaineiden sisällysluettelosta
  • Tensidit, hajoavat yleensä luonnossa, mutta erityisesti maaöljyperäiset tensidit ovat haitallisia vesieliöille. Ei hyvä!
  • Saippua, muodostuu rasvasta ja natriumperkarbonaatista (ärsyttävä).
  • Vedenpehmentäjät, kuten fosfaatti ja zeoliitti. Fosfaatit rehevöittävät vesistöjä ja Suomessa ne nyt kielletään pesuaineista. Talousveden fosfaatista pystytään kuitenkin puhdistamaan yli 90 % vedenpuhdistamoissa, ja maatalous onkin suurempi huolenaihe fosfaatin ja rehevöitymisen suhteen. Luultavimmin fosfaatti tullaan korvaamaan zeoliitilla, joka saattaa kertyä pesukoneeseen ja jopa rikkoa sen. Zeoliitti aiheuttaa pesukoneeseen myös pahaa hajua, se pölisee huoneilmaan, jättää valkoisia pulverijäämiä pyykkiin ja sitä epäillään myös allergisoivaksi. Sitraatti olisi hyvä vaihtoehto fosfaatille ja zeoliitille, se on biohajoava ja käytössä esim. nestemäisissä pesuaineissa. Koska sitraatti on kalliimpi ainesosa, sitä ei halvimmissa pesuaineissa lie tulla näkemään.
  • EDTA & NTA, syöpää aiheuttavia, shampoissa, kodinpuhdistusaineissa ja teollisuuspesuaineissa.
  • Emäkset, tehostavat tensidien puhdistustehoa
  • Valkaisuaineet. Natriumperboraatti, haitallinen ympäristölle, koska sisältää booria. Natriumperkarbonaatti, ympäristöystävällisempi, mutta ärsyttävä
  • Entsyymit, usein geenimuunneltuja, aiheuttavat allergaa ja ihoärsytystä.
  • Optiset kirkasteet, eivät pese vaan peittävät lian (uskomatonta) ja ovat allergisoivia!
  • Hajusteet, erityisen haitallisia astmaatikoille ja hajusteallergikoille. Synteettiset hajusteet allergisoivat erityisesti itseäni, mutta myös luonnon hajusteet voivat olla yhtä allergisoivia. Olemme tässä asiassa yksilöitä. Hajusteallergiat lisääntyvät jatkuvasti. 
  • Synteettisellä myskillä on haitallisia vaikutuksia ihmiskehoon, sen mm. epäillään olevan hormonihäiritsijä. Hormonihäiritsijöitä saamme nykyisin valitettavasti kaikkialta. Niitä on tekstiilien pintakäsittelyaineissa mm. palonestoaineissa, niitä on syömässämme ruoassa. Esim. suomalaisten miesten sperman laatu on viimeisen 20 vuoden aikana heikentynyt merkittävästi.
  • Parabeeneja, voimakkaita antimikrobisia säilöntäaineita, epäillään myös hormonihäiritsijöiksi. Mutta älä mene "parabeeniton" mainoslauseen lankaan. Varmista, että parabeenit on oikeasti korvattu allergisoimattomilla säilöntäaineilla, eikä vielä pahemmin allergisoivilla.
  • Lisäksi pesuaineissa on paakkuuntumisen estoaineita, väriaineita ja täyteaineita, jotka luovat ihanaisen illuusion, että samalla rahalla saa enemmän ainetta. Kilohinta saadaan näin matalammaksi ja haaviin houkutellaan ”hintatietoisia” asiakkaita, vastaavasti kuitenkin joudutaan lisäämään lisää säilöntäaineita, esim. parabeeneja. Laadukkaampi pesuaine esim. ecocert, ecogarantisertifioinnilla saattaa tulla näin ollen yhtä edulliseksi, koska ainetta tarvitaan vähemmän.



Pesuvinkkejä

  • Pese vain täysiä koneellisia, jolloin säästät vettä ja energiaa
  • Annostele pesuainetta maltillisesti ja veden kovuuden mukaan. Asuinalueesi veden kovuuden voit selvittää esim. vesilaitokselta.
  • Käytä oikeita pesulämpötiloja. Esim. 30 asteen pikapesussa pyykkiaineiden vaikuttavat aineet eivät välttämättä toimi. Pese petivaatteet, pyyhkeet jne. 60 asteessa. 
  • Auringossa kuivattaminen valkaisee valkopyykin tehokkaasti
  • Tuulessa hulmutessaan pyykki kuivaa tehokkaasti, keväällä-kesällä- syksyllä
  • Vältä huuhteluaineita, ne ovat vain ylimääräinen kemikaalikuorma pesussa ja voivat heikentää tekstiilien omia ominaisuuksia esim. joustavuutta.
  • Tensidiallergisille sopivat erittäin hyvin pinta-aktiivisia saponiineja sisältävät pesupähkinät. Ne sopivat myös pähkinäallergikoille, sillä nimestään huolimatta ne eivät ole pähkinöitä, vaan luumarjoja/hedelmiä.
  • Älä käytä antibakteerisia desinfiointiaineita kotipesussa, silä ne edesauttavat kestävien mikrobikantojen muodostumista ja tappavat myös hyvät ja tarpeelliset mikrobit.
  • Pese aina uudet vaatteet, pyyhkeet ja petivaatteet ennen käyttöönottoa! Tekstiilit käsitellään erilaisilla kemikaaleilla: atsovärivärjätyistä tekstiileistä ja nahkavaatteista vapautuu akryyliamiineja, jotka lisäävät syöpäriskiä, rypistymisenestoaineena käytetty formaldehydi aiheuttaa voimakasta ärsytystä ja kosketusihottumaa, kodintekstiilit ja huonekalut käsitellään palonestoaineilla, likaa hylkiväksi tuotteet saadaan fluoripitoisilla aineilla (vrt. fluori mm. jodin vastavaikuttaja, kilpirauhasongelmat). Järkevin toimin voit vähentää kemikaalikuormaasi.
  • Pintojen pesuun soveltuvat vallan hyvin perinteiset kikat: etikka, sooda tai höyrypesuri. Mutta huomioi, että happamana etikka saattaa vahingoittaa emali-, kivi. ja metallipintoja ja esim. kaakelilaattojen saumauksia.
  • Huom. Mattojen peseminen järvessä tai meressä saastuttaa vesistöjä ja edesauttaa rehevöitymistä ja siten esimerkiksi leväongelmia. Jokien kaltaiset pienet vesistöt voivat vahingoittua jo vähäisestä jätevesikuormituksesta. Mäntysuopa sisältää runsaasti säilöntäaineita, lisäksi hajotessaan se kuluttaa vesistössä eliöiden tarvitsemaan happea. Lisäksi mäntysuovan hartsihapot saattavat kertyä kalojen kiduksiin. Saippuaa ei saa siis päästää valumaan vesistöön. Matto kannattaa pestä kuivalla maalla ja imeyttää huuhteluvedet maahan. Paras vaihtoehto matonpesuun on viemäröity pesupaikka. Matoista irtoaa vesistöön myös hiekkaa, savea, orgaanisia aineita, maton kuituja ja joskus merkittäviäkin määriä bakteereja.


Ajattelin itsekin nyt kokeilla sekä pesupähkinöitä että ecogarantie sertifioituja AlmaWinin pesutuotteita. Raporttia pesukokemuksista luvassa myöhemmin! :)

Iloisia pyykkipäiviä! :)

Terveisin Satu

Lisää tietoa

3 kommenttia:

  1. olipa hyvä ja antoisa posti sinulla !kiitos!Pyykkiä on minusta ihanaa kuivattaa vihdoinkin pihalla kun tuuli puhaltaa sen kuivaksi hetkessä tässä meren lähellä.

    VastaaPoista
  2. Hei ihana Maria! Kiitos palautteestasi ja upeasta kuvauksestasi, sinulla on kyllä aina niin hieno tapa ilmaista asioita jo muutamin sanoin niin, että mielikuvat piirtyvät ihan sielun silmien eteen. Tunnelmallisia keväthetkiä sinulle! <3

    Halauksin Satu

    VastaaPoista
  3. Matot ja kalusteet puhtaaksi helposti kotonasi!

    www.jyrkihoyry.fi

    VastaaPoista