Pakkasretken jälkeen tekee mieli suussa sulavaa bataattisosekeittoa. Se tulee kuin itsestään ja pienellä vaivalla. Ohjetta voi muokata sen mukaan mitä kaapista sattuu löytymään. Tässä ohje viimeisimmästä keitosta ja siitä tuli aivan ihanaa! Arvioisin, että keittoa tuli tällä ohjeella noin kaksi litraa. Keitosta tulee pehmeää, suussa sulavaa ja aamuauringon oranssia.
Pakkaspäivän Bataattisosekeiton ohje noin suurin piirtein
1 kämmenen kokoinen bataatti tai 2 - 3 luomubataattia (luomut yleensä pienempiä)
2 - 3 perunaa
2 - 3 porkkanaa
Keitinveteen suolaa
Noin 3 rkl Creme Fraichea
Noin 3 rkl sinihomejuustoa
Tarjoiluun raejuustoa tai leipäkuutioita
Bataatit, perunat ja porkkanat kuoritaan, pilkotaan ja keitetään.
Itse valmistan sosekeiton näppärästi tehosekoittimella. Käytä nesteenä keitinliemi ja lisää joukkoon tarpeen mukaan kuumaa vettä. Keiton olisi hyvä olla paksuhkoa, joten älä laita vettä liikaa. Itse en lisännyt mitään mausteita keittoon. Minusta juuri näin keitossa olevien aineksien omat maut pääsevät hyvin esiin. Lopuksi heitä joukkoon Creme Fraiche ja sinihomejuusto. Sekoita keitto kuohkeaksi ja pehmeäksi. Bataattisosekeitto on herkullista raejuuston tai leipäkuutioiden kanssa.
Herkullisia pakkaspäiviä!
Johanna
Kuvat Johanna
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti