Vuoden päätteen räiskyvä juhlasikermä lähestyy! Kaupan suklaakonvehteja maistellessani olen päätynyt siihen, että tänä vuonna teen suussasulavat juhlasuklaat itse.
Miksi?
1. Kaupan suklaa maistuu aina enemmän tai vähemmän samalle?!
2. Kaupan konvehdit ovat aivan liian makeita makuuni (oman suklaan voi makeuttaa myös esim. stevialla, palmusokerilla, kuivatuilla hedelmillä tai hunajalla)
3. Olen myös kokeillut erilaisia erikoiskauppojen tai markettien raaka- tai tumma suklaaversioita, liian kalliita, eivätkä ole omatekoisen veroisia. Ainoa, josta voin todella sanoa pitäväni on Pirkka luomu reilunkaupan kaakaorouheinen tumma suklaa. Pirkka on muutenkin ryhdistäytynyt, K-kaupoista tuntuu saavan paremmin luomua ja Reilun kaupan tuotteita kuin S-marketeista- tosin omat ongelmansa on myös yleisesti normi Pirkkatuotteiden eettisyydessä ja reiluudessa.
3. Oman suklaan voi tehdä luomuaineksista.
4. Kun toimii suklaaleipurina voi välttää turhat täyte-, säilöntä- ja lisäaineet.
5. Suklaan voi rikastaa moninaisin ravintopitoisin jauhein, ja käyttää mielikuvituksekkaasti myös siemeniä tai pähkinöitä.
6. Jälkimaku itsetehdyssä suklaassa on ihanan raikas.
7. Jo muutama itsetehty konvehti yleensä riittää saamaan mielen ja kehon iloiseksi.
Tässä hieman tuunailtu versio kookospalloista.
KOOKOSPALLOT
50 g huoneenlämpöistä voita
50g kylmäpuristettua luomu kookosöljyä
3-4 rkl hunajaa tai n. 1/2 dl (halutun makeuden ja maun mukaan)
2 1/2 dl leseisiä kaurahiutaleita tai kauraleseitä (kuivempi koostumus)
1/2 dl kookoshiutaleita
1-2 tl bourbon vaniljajauhetta tai vastaavasti vaniljasokeria
2-3 rkl raakakaakaojauhetta
pikkuripsaus suolaa
(2 rkl vahvaa kahvia)kookoshiutaleita pinnan koristeluun
Kuivat ainekset sekoitetaan keskenään, sitten seokseen lisätään pieneksi pilkottu huoneenlämpöinen voi sekä kookosöljy, jotka nypitään muihin aineksiin. Taikinasta pyöritellään pieniä somia pallosia, jotka viimeistellään pyörittämällä (lumihilettä muistuttavissa) kookoshiutaleissa. Voit kostuttaa käsiäsi hieman kylmällä vedellä, jolloin taikina ei tartu käsiin. Makeiset laitetaan muutamaksi tunniksi jääkaappiin koostumaan ja maustumaan. Voit myös maustaa karamellitaikinan esim. piparkakkumausteella, kanelilla, piparmintulla tai lakritsijauheella. Herkullisia jälkiruoaksi tai teen kera.
Rakkaudella Satu
Kuvat: Satu
P.S.
Kuva/picture: Sweetly Raw
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti