keskiviikko 2. marraskuuta 2011

Elizabethin hiusnaamio: Säihkyä hiussuortuviin oliiviöljyllä ja hunajalla



Kuinka saadaan säihkyvät kiiltokutrit?
  • 1 osa hunajaa
  • 1 osa kylmäpuristettua luomu oliiviöljyä
Elisabethin hiusnaamio lupaa hiuksille kiiltoa kuin Itävalta-Unkarin keisarinnalla ikään, eikä hurmaavan hiushoiteen valmistaminen vaadi edes alkemistin taitoja. Sekoita keskenään saman verran juoksevaa hunajaa sekä luomulaatuista kylmäpuristettua oliiviöljyä. Levitä hoide huolella hiuksiin ja kiedo pehmeä pyyhe pääsi ympärille. Hiusnaamio saa vaikuttaa tunnin ajan ennen pesua. Koska lämpö lisää hoidon tehoa, kannattaa naamioon yhdistää antaumuksellinen saunakylpeminen, kunhan muistat jäähyillä juoda runsaasti raikasta vettä!

Saunomisen päätteeksi hiukset pestään mieluiten hyvällä ja laadukkaalla shampoolla. Esimerkiksi Marja Entrichillä on loistavia Suomessa valmistettuja biologisia shampoita, jotka eivät sisällä mineraaliöljyjä, synteettisiä väri-, säilöntäaineita tai - hajusteita ja jotka tuoksuvat ihanilta. Siinä missä muutkin synteettisen kosmetiikan tuotteet, myös shampoiden sisältämät aineet imeytyvät ihon ja päänahan kautta verenkiertoon aiheuttaen mm. herkistymistä, joten siksi on aivan mahtava löytää hyviä tuotteita, jotka eivät allergisoi sellaistakaan herkkähipiäistä kuin itse olen. Marja Entrichin Kahvihedelmäshampoo on oma suosikkini, sillä siitä tulee oikeat säihkykutrit. Hoitoainetta ei Elizabethin naamion jälkeen välttämättä tarvita. 

HUOM. Kun peset naamion pois, vaahdota shampoo pienen vesitilkan kera kämmenellä ja jatka vaahdottamista ns. "kuiviin hiuksiin", lisää vettä vähitellen kunnon vaahdotuksen jälkeen, jolloin öljy lähtee parhaiten hiuksista.

Vaihtoehtoisesti hiusnaamion voi tehdä luomu kylmäpuristetusta kookosöljystä, jossa on hurmaava tuoksu. 

Oma versioni, hiuskruunun kiillotus

  • 1 osa hunajaa
  • 1 osa kylmäpuristettua luomu kookosöljyä
  • 1 osa kylmpuristettua luomu oliiviöljyä

Sekoita lusikalla tasaiseksi seokseksi. Levitä huolella kuiviin hiuksiin sekä hiuspohjaan. Kääri pyyhe hiustesi suojaksi ja kipua saunan lauteille rentoutumaan. Anna vaikuttaa 30min- 60 minuuttia.

Koska itselläni on erittäin tuuheat hiukset, vaahdotan shampoota tehohoidon jälkeen kahteen otteeseen. Hieron huolella biologisella shampoolla (esim. Marja Entrich) päänahan ja pesen hiukset kumarassa pää alaspäin (tällöin saa hiukset todella puhtaiksi toisin kuin seisaaltaan suihkuttaessa, jolloin hiuspohjaan ei märkien hiusten alta pääse kunnolla käsiksi). Viimeisimmäksi pesen hiukset aivan jääkylmällä vedellä. Tämän hoidon jälkeen ovat hiukset sileän säihkyvät, helposti kammattavat ja puhtaat- ilman kemikaaleja. Hidasta ja kärsivällistä, mutta palkitsevaa kauneudenhoitoa ;). Naamion voi tehdä esim. 2-3 x kertaa kuukaudessa. P.S. Pelkästä kookosöljystä ja hunajasta tehty hiusnaamio on niin herkkua, että sopii vaikka syötäväksi ;).

Vietin muuten eilisen Syö & Sauno- seminaarissa Varjolan tilalla. Seminaarissa käsiteltiin suomalaista saunaa sekä aitoa suomalaista saunaruokaa. Sauna kietoutuu sekä suomalaiseen sielunmaailmaan, luontoon, puhdistautumiseen, virkistäytymiseen että kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin, tästä kaikesta raportointia Kuu Yrttitarhassa- blogissa myöhemmin! P.S. Saunaseminaarissa tapasin myös "kotikylpylä"- sanan suomen kieleen keksinyt Tutkimus – ja kulttuuritoimikunnan puheenjohtajan Pekka Tommilan Suomen Saunaseura ry:stä- tässäkin blogissa ihanaa sanaa kotikylpylä viljellään ahkerasti. Pekka Tommila valotti suomalaisen saunan historiaa ja häneltä sain myös monenlaisia loistavia vinkkejä savusaunaa koskien! :)

Lämmöllä Satu 
Kuvat: Satu 

Elisabethin hiusnaamio- lähde: Keskisuomalainen, sain tädiltäni lehtileikkeen, joka oli leikattu siten, ettei jäljellä ollut päiväystä tai kirjoittajaa. Ohje kuitenkin lienee ikivanha hiushoideohje, joka kulkee erilaisilla nimillä, esim. Välimerenmaissa on perinteisesti hemmoteltu oliiviöljyllä niin hiuksia kuin ihoa.

 Sinua saattaa kiinnostaa myös:


 
 




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti