torstai 31. lokakuuta 2013

Sisäistä hohdetta, valoa, voimaa!





Heippa rakkaat blogin lukijat! 

Onpa ollut pitkä aika edellisestä blogitekstistä, mutta älkää huoliko, blogistit ja blogi ovat edelleen elossa :).

Kesä ja syksy ovat vierähtäneet hirmuista vauhtia kovasti asioita eteenpäin vieden.

Kesään on mahtunut niin kauppayrttipoimijakurssien ja gourmetvilliyrttikoulutusten vetämistä sekä Pop-Up-Companyn pilotissa töitä tehdeṇ. Kursseista tuli ihanaa palautetta, muutamia palautteita voit lukea Kurssipalautetta Sadulle - sivulta.  Vedin kesällä myös ensimmäisen kansainvälisen villiruokaworkshopin Himoksella apunani Satu Pamilo. Osallistujat olivat eri puolelta maapalloa ja oli hyvin mielenkiintoista keskustella myös heidän kokemuksistaan villiyrteistä. Muistan huvittuneena luultavasti ikuisesti erään kommentin: "Oh my god, she has a long green rubber boots, we truly are in trouble!" 

Tälle ajalle on mahtunut myös lukuisia asiantuntijahaastatteluja aikakausilehtiin, joihin viittaukset löydät Hehkutaan mediassa - sivulta ja pääsimme esittämään oman resurssiviisaan yritysideamme medialle Jyväskylän Kaupungintalolle. Hehkutaan sai myös Sitran ja Pop Up Companyn tunnustuksen ja kunniakirjan resurssiviisaimmasta yrityksestä kesän Pop Up Companyssä.

Valmistelin Hehkutaan- projektille myös ihan omat sivut, jotka löydät täältä. Sivuille tulee laaja skaala hyvinvointitietoa ja -inspiraatiota: Pohjoisessa keittiössä kokkaillaan villiruokaa sulassa solussa eksoottisempien raaka-aineiden kera, Ihanassa kotikylpylässä hemmotellaan kehoa luonnollisin konstein, DIY tee-se-itse blogi keskittyy ihaniin askarteluideoihin, joihin voi käyttää mm. kierrätysmateriaaleja, Kuu yrttitarhassa blogi jatkaa edelleen täällä bloggerissa sekä facebookissa ja twitterissä, Lumoavassa puutarhassa valotetaan puutarhan mahdollisuuksia terveyden ja hyvinvoinnin lähteenä.




Hehkutaan sivujen asiantuntijablogeihin tulee myös vierailevia kirjoittajia ajankohtaisista terveyteen, luonnonhyvinvointivaikutuksiin ja ravitsemukseen liittyvistä aiheista. Projektissa on mukana puutarhateknikko Tarmo Halinen, jolla on upea osaaminen ja kasvien tuntemus sekä uskomattoman suuri sydän. Hänestä onkin tullut eräs parhaista ystävistäni. Ehdottoman inspiroiva ihminen! Lisäksi ravintola Juuresta ja villiyrttikokkailukursseistaan tuttu ravintolapäällikkö ja villiyrttispesialisti Antti Ahokas tulee kirjoittamaan silloin tällöin juttuja Pohjoinen keittiö blogiin- ja toimimaan projektin suojelijana. Hän on upea, karismaattinen ihminen, jolla on pitkä tausta villiyrttien parissa.

Antti Ahokkaan ja kreikkalaissyntyisen keittiömestari Christos Policroniksen kera meillä on tulossa myös erityisesti keittiömestareille suunnattu yhteinen villiruokakurssi heti ensi keväänä, kun villit vihreät puskevat maasta. Tästä lisää myöhemmin! Myös omat gourmetvilliyrttikurssini sekä kauppayrttipoimijakoulutukset tulevat jatkumaan ensi kesänä. 

Ravintovalmentajaopintojeni viimeiset metrit ovat myös käsillä ja muutamia luentoja olen jo aiheesta pitänyt: Hyvän ja herkullisen ravitsemuksen ja tehokkaan stressin- ja kivun käsittelymenetelmän mindfulnessin teemoilla viimeksi vanhustyön vapaaehtoisille. Ihania ihmisiä ja palaute illasta kokkailuineen oli myös äärimmäisen positiivinen.


Lukijat, olette olleet mielessäni. Ja kirjoitusideoita on ollut satoja! Kun vain löytäisi aikaa päivitellä blogeja! Mutta toivotan teidät lämpimästi tervetulleiksi seuraamaan myös Hehkutaan blogeja! Helpoiten näitä voit seurata Hehkutaan facebook sivulta tai twitteristä, uudet päivitykset näkyvät myös Hehkutaan etusivulla. Kerro toki näistä sivuista myös luonnosta, terveydestä, ravinnosta ja inspiraatiosta innostuneille ystävillesi.

Sisäistä hehkua, valoa ja säteilyä, voimaa!

Halauksin Satu





2 kommenttia:

  1. Voi että tästä blogista on tullut miun yksi suosikki!
    Keep up the good work <3

    VastaaPoista
  2. Voi ihanuus, kiitos tästä kommentista Annika, ilahdutti suuresti päivää! <3

    Ihania talvitunnelmia Sinulle! :)

    Valoisin terkuin Satu

    VastaaPoista