Tänään hyvin nukutun yön ja kauniin aamun kunniaksi päätin lämmittää puusaunan. Lauteilla leppäillessäni seljälläni jalat nostettuna seinää vasten (otin kinttulöylyt kuten meillä päin on tapana sanoa) muistelin äidin kertoneen pienelle tyttöselle pöpöjen jäävän saunan lauteiden alle. Makoilimme äidin kanssa vieretysten ylälauteella. Ihmettelinkin kuinka mahduimme siihen vieretysten! Ihania lapsuuden muistoja!
Nyt tunti saunan jälkeen oloni onkin huomattavasi parempi. Uteliaisuuteni heräsi saunan parantavaan voimaan ja päätinkin tutkailla mitä netin syövereistä löytyy aiheeseen liittyen.
Kuva/picture Johanna
Muinoin saunan on uskottu parantavan niin henkisesti kuin fyysisestikin. Sauna kuuluu vahvasti Suomen kansanperinteeseen. Kansanperinteemme pohjautuu taas luonnon parantavaan ja eheyttävään voimaan. Saunaan liittyviä uskomuksia on ollut paljon ja se onkin toinen tarina tykkänään. Hassuja uskomuksiakin saunaan on liitetty, mm. saunominen pidentää ja saa silmäripset kasvamaan sisään päin. Vasta on ollut oleellinen osa saunomista jo iät ja ajat. Vastominen edesauttaa hikoilua ja ennen uskottiin hien imeytyvän vastaan ja vievän sairaudet mukanaan. Vastaa myös hierottiin ihoa vasten.
Kuva/picture Johanna
Saunan terveysvaikutukset
Saunan terveysvaikutuksia on tutkittu jo vuosikymmeniä etenkin Suomessa, Japanissa ja Saksassa, mutta tulokset saattavat olla ristiriidassa keskenään, terveydellistä vaikutusta ei pystytä todentamaan tai pitkäaikaisia tutkimustuloksia ei ole vielä saatu. Omaan kokemukseeni flunssan helpottumisesta Itävaltalainen tutkimus vahvistaa saunan helpottavan flunssaa 30 %. Tutkimus on ainut laatuaan eikä uskottavaa perustelua tulokselle ole löytynyt. Joskus onkin tärkeämpää uskoa omaa kokemusta, ja minulle sauna tuntuu tepsivän. :) Tosin HUS:in tutkimusjohtaja Lasse Viinikka ei kehoita saunomaan, jos olet kuumeessa, sinulla on tuore revähtymä lihaksessa, haava tai lihaskipuja.
Kuva/picture Johanna
Saunominen vilkastuttaa pintaverenkiertoa, sillä saunassa sydämen pumppaamasta verestä jopa 70 % kiertää ihon kautta. Normaalisti ihon kautta kulkee 10 % verestä. Saunan hetkelliset vaikutukset eivät vaikuta niinkään terveyteen, mutta henkisellä tasolla sauna vaikuttaa esim. auttamalla rentoutumaan, hiljentymään ja kuuntelemaan. Saunominen auttaakin rentouttamaan kipeytyneitä lihaksia. Saunominen laajentaa keuhkoputkia, jolloin astmaatikon olo helpottunee. Sauna rasittaa verenkiertoelimiä yhtä paljon kuin reipas kävely.
Saunominen vaikuttaa unen laatuun positiivisesti. Lämpötilan nousu kropassa lisää serotoniinin aineenvaihduntaa, joka on tärkeää nukahtamisen kannalta. Lämpötilan nousu aiheuttaa aivoissa noradreaniilin määrän vähenemistä, joka laskee vireystilaa ja edesauttaa syvää unta. Joku tutkimus on osoittanut, että aivoissa lisääntyisi endorfiinin määrä ja siitä seuraa hyvän olon tunne sekä kivun lievittymistä. Hyvä ja riittävä yöuni vaikuttaa merkittävästi ihmisen päiväsaikaan. Se vaikuttaa positiivisesti oppimiseen, muistiin ja ongelmanratkaisukykyyn. Saunominen siis auttaa ajattelua! Olen luullut saunomisen kuivattavan ihoa, mutta se ei pidä paikkaansa. Usein saunominen on hyväksi, jos kärsii psoriaasista tai muista ihotaudeista.
Kuva/picture Johanna
Vinkkejä saunojalle:
- Lapsi ei kestä kuumuutta aikuisen tavalla eikä lapset voi saunoa yhtä lailla aikuisten kanssa. Lapset voivat mainioisti saunoa kohtuudella. Lue lisää Saunaseuran sivustolta.
- Hikoilu aiheuttaa nestevajausta, joten muista juoda runsaasti raikasta vettä saunomisen aikana ja jälkeen. Keho hikoilee runsaat puoli litraa normaaleissa löylyissä.
- Humalassa saunominen ei ole hyvä juttu, sillä sauna vahvistaa humalan negatiivisia vaikutuksia.
- Saunaolut olisi hyvä juoda vasta saunomisen ja runsaan veden nauttimisen jälkeen.
- Saunasta uiminen tai hangessa pyöriminen ei ole vaarallista terveelle ihmiselle. Sydänvikaisen tulee välttää suurta lämpötilan vaihdosta. Keskustele saunomisesta lääkärisi kanssa, jos epäilet sen sopivuutta itsellesi.
- Vältä saunomista kuumeessa.
- Anna aikaa saunomiselle. Älä kiirehdi. Rentoudu! Nauti!
- Hemmottele itseäsi tuoksuilla, vastalla, ihokuorinnalla, hunajalla tms.
- Sauno vieretysten rakkaan kanssa, lämmin käsi toista vasten.
- Pese välillä saunakaverisi selkä tai vastokaa toisenne. Ihanan rentouttavaa ja hellivää!
- Sauna on oiva paikka kuunnella itseäsi ja sydäntäsi. Mitä se sinulle kertoo?
Lämmöllä,
Johanna
Kuvat: Johanna
Lähteet:
http://www.saunajaapo.fi/saunan_historia.html
http://www.doria.fi/bitstream/handle/10024/6739/stadia_1166182978_9.pdf?sequence=1
http://www.sauna.fi/saunajaterveys.html
http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=tta00058&p_teos=tta&p_osio=&p_selaus=
Mielenkiintoisia linkkejä:
Tietoa saunomisen historiasta: http://www.taivaannaula.org/tag/sauna/
Minua hellyyttävät vanhat kotimaiset elokuvat ja tästä linkistä pääseekin katsomaan Saunasta Sisua -tallenteen, jossa kerrotaan saunan positiivisista vaikutuksista: http://www.yle.fi/elavaarkisto/artikkelit/saunasta_sisua_16032.html#media=16040
Savusauna-filmi vuodelta 1947: http://www.europafilmtreasures.eu/PY/300/see-the-film-sauna
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti